Insert something witty here.

Oy vey, krapulasunnuntai. Eilen kun Poika seilas merillä, mun ruoka- ja juomahuollosta pidettiin huolta Vallilassa possunniskalla ja jumalaisella palsternakkapyreellä. Ja joku toka asia, josta tilitin herättyäni oli Miljan rapeimmista rapeimmat lohkoperunat. Miten se sen teki?! Oli siinä jotain viiniä kans, koska toisin kuin olin suunnitellut (saunaan!), päädyin Oivaan, jossa kaadoin (tietty) vesilasin juuri tapaamani ihmisen päälle, tanssin karaokelaulajan kanssa matkalla vessaan ja nautin aika paljon olostani. Tällä kertaa en edes oksentanut Länsiväylälle vaan selvisin naarmuitta kotiin, jossa puoli kolmelta yöllä pinaattilättyjä ja mansikkahilloa ja nukkumaan huimausta uhmaten.

Miksi kameran kuvasaldoa on vain tämä, jossa kaikki, jopa jälkkäri on jo syöty ja tunnelma on lähes harras?


Nyt on tunnelma tämä, että päätä särkee ja väsyttää. Poika on viipynyt pizzanhakumatkalla kohta niin kauan, että lähden etsimään. (Sen tunnelmat on sellaset.. "en mä tiiä, en vaan tiiä, haastava olo, en tiiä"). Toivon, että pizzan kanssa kokista, Ystävät hämärän jälkeen tai Walking Dead ja myöhemmin lettusii. Ei mitään einespinaattei, vaan oikeita lettusii. Huomenna pitää palata työmaalle, mutta vain hetkeksi, koska tiistaina Iron Sky, u-aa u-aa!, ja torstai-iltapäivästä yllätyksenä saatu ainakin viisi päivää kestävä pääsiäisloma.

Kaikki on hyvin, koska ainoa paha, mikä ilmoittaa olemassaolostaan, on fyysistä, olkoonkin että ulkona on harmaista harmain huhtikuu - kuukausista julmin? Eikä oo ku toukokuun jälkeen melkein ihanin. Sellainen, että pitäisi mennä merenrantaan, antaa tuulen puhaltaa hiuksiin, kuunnella jotain a) epäimelää, onnellista laulantaa tai b) melankolista post-rockia ja nähdä kuinka ihan kohta on kesä ja valoisat yöt ja puistot.

Nyt tuli Poika ja pizzat, se on ihan nääntyny joutuikin ottaan enemmän raitista ilmaa kuin aikomus oli. Mutta toi kokista! Moikka!

Suburban horror.

Makasin jo sängyssä valmiina nukahtamaan, kun tajusin puoli tuntia sitten, että joku yrittää saada oveani auki. Jostain syystä aloin täristä pelosta, vaikka tiesin, ettei muilla kuin minulla ja Pojalla ole avainta. Ehkä siitä samaisesta syystä en uskaltanut kysyä oven läpi mistä on kyse tai jopa avata ovea ja ohjata erehtynyt oikeaan paikkaan.

Ääni loppui hetken päästä, mutta palasi taas, mikä pelotti lisää. Lopulta kuului naapurin oven aukaisu ja sulkeutuminen. Sydän hakkaa vieläkin. Oon pelkuri ja haluan jo muuttaa.

...

I was lying in bed ready to fall asleep when I realized half an hour ago that someone's trying to get my door open. For some reason I started to shake with fear even though I knew that no-one but me and the Boy have a key. Maybe because of the same reason I didn't have the guts to ask through the door what's the matter, not to even mention opening the door and guiding the mistaken to the right place.

The sound stopped in a while but came back again, which made me even more afraid. Finally there was a sound of my neighbors door opening and closing. My heart's still bounding. I'm a coward and I so want to move out already.