Loma vol. 2

Koska mulla on loma, oon saavuttanut melkein katarttisen rentouden (mitä nyt välillä äksyilen, narskutan hampaita nukuessani tai stressaan lomasta) enkä oo jaksanu päivitellä, mutta sen voin kertoa, että osa tavoitteista on saavutettu.

1. Jo muutama humala, isompi ja pienempi. Yksi viinipullo johti yökävelyyn Pojan kanssa ja puhui vaaristaan ja minä aloin itkeä mummuani ja olin sillai, että tuo tajuaa. Toinen tanssahteluun Sharon Jonesin kanssa ja tämänpäiväinen kuohuviini höyhenenkevyeen salonkihumalaan.
2. Kävin poimimassa pari ämpäriä mansikoita ja pellolla juttelin äitin ja siskon kanssa lapsuudesta ja miten minusta tuli tällanen, mutta siskoista tollasia. Sit leikkelin mansikat varteiks ja pakastin. Osa talvesta vähintään on pelastettu.
3. Tukholma tulossa ens keskiviikkona, sieltä pojalle puku (uuuuh!) ja mulle alusvaatteita. Reilu jako.
4. Vielä en oo imuroinu, tiskannu kylläkin, tai pessy mitään, en edes pyykkiä. Aika on mennyt maalla ja Pojolla. Ehkä huomenna.
5. Tänään oli 25 astetta lämmintä ja mie pääsin mekossa niitylle makaan iltapäivällä kun ei ihan niin paljon porottanu. Peiton päällä sain suklaakakkua, kahvia, kuohuviintä, mansikoita, viinirypäleitä ja chilliä aikaa ihanan Pojon kanssa. Seurattiin kans ihmeellisen vähän epäsuhdan näkösen pariskunnan keskustelua. Asennot tytöllä ja pojalla muuttu vähemmän kiusallisiks ja jännittyneiks mitä enemmän aikaa kului.
   
6. Ei olla nukuttu viiteen iltapäivällä, mutta aika paljon kuitenkin. Nukkuminen on melkein ihaninta.
7. Ei vielä leffaa (Antichrist, Public Enemies, Kaappaus metrossa ja tollasia nyt ainakin), en oo nähny paljonkaan ihmisiä ja sukat, ei lomalla sellasia ajatella!

Vielä viikko jäljellä!

Our lives on holiday.

No niin people, mulla alko toinen lomajakso, kaksi viikkoa. Kauheet paineet.

Töissä on ollu tosi tylsää ja ankeeta, joka toinen viikko on aina vähän sellasta kun toinen kierto on illassa, jossa minä aina ja nii, you know. Ja pakko on silti ajatella, että lisää töitä kamoon, haluun rahaa, kaikki maksaa liikaa enkä tiedä mihin ne kaikki menee. Elämä ei ihan oo ollu hallinnassa tällä viikolla, ainoat saavutukset suurenmoisen työpanokset lisäksi oli pyykinpesu, vaatekaapin siivous ja vuokrasopimuksen jatkoaikahakemus.

(Mulle on soiteltu että kuuluuko kerroksestani meteliä, oon sanonu että wooot, ei ollenkaan, ja nyt epäilen että se oon minä. Elämäni tapahtuu pääasiassa aikajaksoilla 13-16 ja 23-3. Enhän mä ees metelöi, katon vähän gilmoren tyttöjä oisin, kuuntelen Placeboo, keittelen kahvia ja vähä kommunikoin eri tavoin Pojan kans, eikö ihminen saa edes elää!?)

Lomasuunnitelma on seuraava:

1. Humala, punaviinillä, oluella, shoteilla, millä tahansa, mutta humala. Sellainen, ettei voi kävellä suoraan, että kaikki, jopa selvä minä paheksuu, päässä pyörii, aamulla on huono olo, juttelee asioita joista ei olisi uskonut ikinä puhuvansa ja taksiin menee liikaa rahaa, jota ei ole. Juuri sellainen, että kyllä, minulla on loma ja olen rehellisesti rappiolla.
   
2. Jotenkin metsästä on saatava vadelmia ja mustikoita talveksi, onko vielä mansikoita? Jotenkin on vältettävä metsän hyttyset, (hirvikärpäset?!), hiki, perheenjäsenet ja kaikki se. Katellaan miten käy
3. Tukholmanmatka Pojan kanssa toisen lomaviikon lopulla. Pääsen Topshopiin ja Agent Provocateuriin! Otan mukaan luottokortin ja relaksoituneen Pojon! \o/
4. Pesen lattiakaivon, kissan laatikon ja imuroin ainakin kahdesti. Kaikki ikävät työt, teen ne lomalla, kreisiä.
5. Jonain päivänä ois tsiidee mennä mekossa makaan puistoon jos paistais aurinko. Vois juua kahvia, syyä jätskiä ja jotain hyvää, ehkä pikkusen viintä muovimukista.
6. Useana päivänä aion nukkua toisen kainalossa sen kädelle kuolaten (noloutta!) ainakin viiteen asti iltapäivällä.
7. Voisin käydä kans leffassa, nähä muutamaa kaveria jos vapaita ja ostaa uusia sukkia.

Eipä siinä sitte muuta. Katotaan miten käy. Luen muuten Adele Parksin Playing Away:ta, jonka sain joskus jonkun muotilehden mukana. Tosi kepeää, yllättävän hyvin kirjoitettua ja saa minut töissä ihan niinku.. hot and bothered. Ihkuu, pakko ehkä mennä hakemaan jostain lisää chick littii.

My guilt is my only crime.

We can reveal who we truly are
Within the darkest most depraved
of joys. (She Wants Revenge: Monologue)

Aaaarrrggh.

Viikonloppu oli aika mahtis. Lauantaina nukuin pitkään, en muista moneen ja lähin sit uudessa kesämekossani vähän kaljalle. Viidelle. Ja punaviinille. Corneriin ja Henry'siin; tuntui melkein enemmän kesältä kun koskaan aikasemmin parin viime kuukaudenaika. Sunnuntaina sit käveltiin hanhien keskellä Tapiolassa, oli tosi vihreetä ja kuuma ja syrjäisiä rantakallioita ja mansikkasmoothieta ja kaikkee tosi chillii. Ja kun lähdin vihdoin kotiin, mietin, että on ihmeellistä kuinka tunnen olevani melkein kokonainen. Kuinka on oikeasti mahdollista näyttää kaikista pimein puoli toiselle ja silti kokea olevansa hyväksytty ja haluttu. Enkä ehkä olekaan ihan friikki.

Mutta sit yöllä. En saanut unta, oli kuuma eikä ketään, jota halata. Maanantai ahdisti, pyörin ja mietin kanssa lauantaisunnuntaiyönä saamaani tekstiviestiä, jossa sanottiin, että "nyt ihan luvan kanssa lopetat pahoilla mielin olemisen sen suhteen miten sillon teit ja annat sen olla enää vaivaamatta mieltäs.". Voi hyvä luoja, voi luoja, mietin. Oonko nyt saanut anteeksi? Minkä takia? Annanko ite itelleni anteeks? Viime viikkoina on Pojan kanssa puhuttu kauheesti vanhoista asioista, menneistä jutuista, joista kumpikaan ei kauheasti edes halua kuulla. Mutta jotenkin on pakko antaa toisen tajuta taustoja, mutta voi luoja kuinka ahdistavalta se tuntuu palata vanhoihin päiviin ja vanhaan minään.

Selviäisinpä tästä viikosta ja saisin loman, lisää viintä ja sitä iänikuista vastuuttomuutta. En kertakaikkiaan tiedä, mitä tehdä syksyllä, mitä opiskella, opiskellako mitään. Haluan lopettaa ajelehtimisen, mutta mikään ei nyt pysy käsissä. Uauaa, oon niin onnellinen ja samaan aikaan ihan i panik.

Kaikkee kesästä.

Ou jea. Vihdoin ehtii, jaksaa ja muistaa päivitellä plogii, oottehan työ vissiin kieli pitkällä venaillu, jotta mitä kuuluu Outi!

Viikonloppu oli tosiaan, kuten sanottua, aika pähee. Kissa-Paavo lähti äidin hellään hoivaan jo torstaina, jotta pystyin huoletta nauttimaan ehkä parhaasta lomanaloitusviikendistä ever. Perjantaina Tuskassa Gojira, sunnuntaina Pitkässä kuumassa kesässä Henry Rollins (josta ei ois saanu ees ottaa kuvii, toi oikeessa alakulmassa oleva dude tuli sanoon, että "ei hei ei mitään yhtään hei", varmaan saan jonkun syytteen).

Molempina päivinä oli tosi kova helle (selkä paloi kahdesti), nestettä kului keikan aikana litra ja jälkeen toinen, päässä tuntui siltä, että wow, tämän takia kärsisin melkein mitä vaan.

Gojiran näin jo In Flamesin (blah) lämppärinä viime vuoden lokakuussa ja silloinhan siinä oli uutuudenviehätys, sali oli pimeä, bändi soitti tosi kovaa ja oli ihan mahtava. Tänä vuonna oltiin paljon lähempänä lavaa, uuteen levyyn (The Way of All Flesh) oli tavallaan ehtinyt totutella ja tutustua enemmän ja tunnelma oli ihan erilainen. Tällä kertaa lempparibiiseistä erottui A Sight To Behold ja ikilemppari Flying Whales. The Heaviest Matter of the Universe hurmasi perjantai kuten lokakuussakin raskaudellaan. Ja onhan ne hei tyylikkäitä&komeita ranskalaismiehiä! Keikan jälkeen hivuttauduttiin aika äkkiä nimmarijonon alkupäähän ja jeejee, sain kaikkien neljän ihkun gojiralaisen kädenjäljen From Mars To Siriuksen kanteen. Rumpali Mario jopa sanoi "kiitos" ja mie olin vaan et hihiihi, kiitti hei sulle, söpö poika.

Loppupäivä perjantaista kului Pojan sängyssä pelaten timanttipeliä (Bejeweled Blitz - paras syy liittyä Facebookiin), juoden vettä ja välillä vilkuilen kun Pojo nukkui auringonpistostaan pois. Itekin nukahdin jossain vaiheessa ja vedeltiin ihan kiitettävästi sikeitä iltaan asti. On vaikea kuvitella chillimpää olotilaa kun se kun saan maata sen sohvalla, se tekee mitä tekee tietokoneellaan (uu, nerd alert!) ja minä saan joko leikkii läppärilläin tai lukee jotain, kuten Playboyta, joka ostettiin JFK:n lentokentältä ja on ihan paras! Alastomat tytöt muuttuu aika tylsäks ku ne on kerran tsekannu läpi, mutta siellä on kans fiktioo sekä Jay McInerneyltä ja James Ellroylta, ihmeellistä triviaa, vain lievästi antifeministisiä vitsejä ja mielenkiintosia haastatteluja.

Sitten oli lauantai, näin harvinaisen todentuntuista unta, jossa olin jonkun kanssa pettänyt, sit miun tavallaan-eksä oli kai narauttanut minut ja Poika tuli johonkin kirjastoon riehumaan ja kaatamaan hyllyjä. Sit kun sen sai rauhoiteltua, ne istui penkillä minun ympärillä ja vertaili keskenään minun huonoja puolia puhuen minusta tosi ilkeään ja alentavaan sävyyn. En oikein osaa tulkita, mitä epävarmuuksia tuo nyt kuvastaa, mutta olipa inha tunne herätä tommosen jälkeen. Nukuttiin pitkään, pötköteltiin, juotiin kahvia, mie tiskasin, Pojo kokkas ja lähettiin hetkeks hengaan Kaisaniemen puistoon, missä vähän olutta, Jeesusbussi, tosi paljon ihmisiä ja ihan jees meininki. Ihmiset alkaa humalapäissään keskustella, mutta lyö kaiken lopulta leikiksi, mikä vähän ottaa päähän, koska selvin päin ihmiset harvoin ajautuu mielenkiintoisiin keskusteluihin.

Illalla taas Espoossa oli taas keskustelu siitä, miksen puhu mistään, kuinka ärsyttävää se on, etten paljasta menneestäni tai mietteistäni mitään. Jos se ei ois niin kiusallista, vois olla jopa mielenkiintoista se ilmiö, että voin ajatella jotain lausetta, mutta se juuttuu kurkkuun eikä lähde sieltä millään ulos. Päätin alkaa avautua väkisin, ainakin vastata vastaisuudessa kysymyksiin, muistaa vaikka väkisin, ettei toinen pysty lukemaan miun ajatuksia.

Sunnuntaiaamuna lähdin aivan liian aikaisin kun toinen sai jäädä nukkumaan. Hain Sörnäisistä huutonetlippuni ja metroilin alkavassa helteessä Suvilahteen, Pitkään kuumaan kesään, uu beibe. Henry Rollins on aika ihmeellinen. Mies pystyy puhumaan tunnin, viisi minuuttia ilman kulaustakaan vettä, saa ihmiset nauramaan ja ajattelemaan. "There's no time for fear, you have got to be at least five seconds ahead of life all the time.". Ihan niinkuin kirjojen lukemisenkin aikana, myös puhekeikan aikana tuli tunne, että pystyy mihin vaan, on pakko alkaa elää, tehdä asioita. Jossain kohtaa puhui siitä kuinka siitä tuntuu aamuisin siltä, että en nouse, en nouse, jään tänne, haluun istuu himassa ja syödä hiilihydraattipitoisia ruokia. Mut ei voi, koska maailma ei odota, uteliaisuus voittaa aina ja mikään ei muutu jos kaikki ajattelee, että "no vittu, näinhän asiat on, en minä niitä voi muuttaa". Olin sillai et uujea, oon inspiroitunut ja elossa.

Iltapäivällä makoiltiin taas, syötiin partsilla jätskiä ja tollasta. Illalla pakotin itseni lähtemään kotiin ja junassa kotimatkalla näin kuinka yksi nuori mies yritti väkisin lyöttäytyä nuoren naisen seuraan, kuinka se englanniksi selitti kuinka haluaa että tyttö tulee sen mukaan, yritti tarttua sitä kädestä, laittaa käden sen olkapäälle eikä luovuttanut melkein millään. Nainen näytti välillä tosi epätoivoiselta ja mietin, että jos toi dude seuraa sitä ulos junasta, minä lähden perään kans. Kolme kertaa minun elämässä minun henkilökohtaiseen tilaan on tunkeuduttu, rajat rikottu ja fyysistä koskemattomuutta epäkunnioitettu ilman minun lupaa. Kaksi näistä on tapahtunut hyvinkin julkisissa tiloissa, puistossa ja junassa, muiden ihmisten nähdessä ja yleensä kääntäessä päänsä pois. Tilanteet ei johtaneet mihinkään dramaattiseen, mutta ahdistavia ja hämmentäviä ne oli. On outoa, kun ei olekaan toiselle yhtä selvä kuin minulle, kuinka joku tarttuu väkisin kädestä eikä päästä irti, silittelee kämmenselkää muka hellästi, vaikka tilanne on tavallaan väkivaltaa, yrittää halata tai suudella vaikka minä työnnän pois. Tilanteet on siitä hassuja, että ne nolottavat; tuntuu säälittävältä että tilanteessa muuttuu avuttomaksi uhriksi, syyttää itseään, sanoinko minä jotain väärin, enkö painottanut kieltoa tarpeeksi, katsoinko silmiin liian kauan, annoinko jotain outoja vihjeitä? Tämä on niitä asioita, jotka elämässä raivostuttaa eniten ja mietityttää, kuinka isoja vaikutuksia ovat persoonaani tehneet. Tilanteen huomaaminen ulkopuolelta teki vihaisemmaksi kuin osasin aavistaakaan.

Sit ajoin kotikotiin maalle tänään sai Paavo niskaansa rokotuksen ja minä puhuin äitin kanssa lapsuudestani, isästä ja vanhempien vaikutuksesta minuun. Toivon etten ole syytellyt, ihan oikeasti ajattelen, että vanhemmat tekee mihin pystyvät, ovat niin hyviä kuin suinkin voivat.

Nyt kohta siivoan ja kuuntelen lisää musiikkia. Loma tuntuu nastalta, mitä nyt vähän kuumalta.

Just pretend to be normal.

Kolmas päivä kotona ja kaikki ahdistaa. En jaksa mitään, enkä ole varma, johtuuko se flunssasta, laiskuudesta vai taas jostain käsittämättömästä mielentilasta.

Minen oo mikään juhannuksen suurin fani, ihan niinkun en oo minkään perinteisen juhlan fani, koska se saa ihmiset stressaamaan ja juomaan alkoholia. Kaikkien on päästävä mökille olemaan hiljaa ja tuijottamaan vettä tai syömään makkaraa. Ja silti, vain yhtenä elämäni vuonna olen kieltäytynyt kaikesta ja jäänyt yksin kotiin nukkumaan ohi sen kauniin, aurinkoisen viikonlopun. Sekin silloin, kun olin kaikkea muuta mitä haluaisin olla. Viime juhannuksena kävin vain nopealla vierailulla mökillä, olin perinteisen kiukkuinen, kärsin massiivisesta ihmissuhdeangstista ja join yhden pienen tölkin olutta, söin puolikkaan makkaran.

Kutsun olen saanut kolmelle mökille, en tiedä haluanko niistä yhdellekään. Oon inhottava ja itsekäs, mutta taas vain lisää päiviä ja paikkoja, joissa olen ulkopuolinen, kun en osaa siirtää itseäni kehän sisäpuolelle. Luin joskus jostain, että jos vaan teeskentelee vähän aikaa, asioista tulee luonnollisia. Kauanko pitää teeskennellä?

Pitäisi imuroida, tiskata, rentoutua, hymyillä ja lakata olemasta vinkuva teiniangstaaja. Ihan kohta, vielä ei jaksa.

"You're my person."

Tänään oli hieno, kuuma, aurinkoinen kesäpäivä. Sellanen, että mitä vähemmän päällä sen parempi. Illalla satoi, salamoi ja ukkosti, Pojan kanssa kateltiin parvekkeelta ja juotiin kahvia.

Olin sillä synttäripiknikillä, isosiskon synttärit. En aina oo niin välittäny Suomenlinnasta, koska turisteja, ylihinnoiteltuja postikortteja ja elitististä etelähelsinkiläisyyttä. Mutta tänään se kävi ihan hyvin, oli hiljainen paikka Kustaanmiekalla, viiden jälkeen meni ohi kaksi ruotsinlaivaa, joiden matkustajat heilutti kuin olisivat lähteneet Amerikkaan. Me heilutettiin takaisin.


Ja voi, kuinka minä rakastan merta. Oli se sitten aurinkoisena päivänä tuollainen kirkkaansininen tai talvisena tiistaina harmaa ja ankea, minä rakastan sen suuruutta, liikettä ja tunnelmaa. Joskus pienenä haaveilin, että saisin asua meren rannassa tai pienellä saarella. Menisikö se pilalle, jos meren näkisi joka päivä vai olisiko tottuminen hyvästä, toisi meren tavallaan itsen sisälle. Tiedätteks.

Ja sitten tulin kotiin, sade oli jo melkein lakannut. Ensimmäinen lauantai-ilta (osa siitä vain) yksin kotona (kissan kanssa) eikä tullut (tai tule) kamalaa surullista kaikennielevää lauantaioloa. Tavallaan on tosi kevyt olo.

Tässä päivässä oli kanssa se, että tajusin monta kertaa että olen parisuhteessa. Melkein voisi sanoa, että ensimmäisessä normaalissa, hyvällä tavalla tavallisessa, oikeassa ihmissuhteessa. Mikään muu ei aikaisemmin ole tuntunut ihan tältä enkä minä vieläkään ole varma, mitä se tarkoittaa tai mitä voin odottaa. Toivottavasti alan oikeasti luottaa siihen, että tämä tapahtuu. Jos ajan kuluessa alan tuntea toisen paremmin ja se tuntee minut paremmin. Kun sitä ajattelee, se on ihan naurettavan hienoa, että on joku, tavallaan.. my person.

En pyytänyt Poikaa mukaan piknikille, koska ajattelin, että ei, en sekoita keskenään maailmoja. Toisessa tunnen olevani ulkopuolinen, toisessa kokonaan kotona. Eikä olisi reilua tai oikeinkaan että toisen pitäisi pelastaa minut. Ei se ole vastuussa minusta vaan minä yksin, enkä minä halua pakottaa toista mihinkään.

En mielestäni vaadi toiselta kauhean paljoa, minun ei tarvitse olla koko ajan lähellä tai puhua, en odota että tapahtuu mitään mitä ympärillä tapahtuu ja mistä kuulen muilta: perinteitä, sitoutumisia, lupauksia, lahjoiksi koruja (hahaa!), yhteisiä asioita ja suunnitelmia. Se, mitä haluan, minkä haluan jatkuvan, on se että minulla on joku, jonka kanssa voin olla oikea, jolle haluan puhua ja jonka haluan tuntea, joka on minun puolella ja minä sen. Koska tällainen kaikki, läheisyys, on ihan hirvittävän pelottavaa, en haluaisi antaa sille liikaa painoa, mutta onko se väärin, jos toinen tekee minusta paremman ihmisen?

Mitä sulle kuuluu?

Mulle kuuluu ihan jees. Kokeen jälkeen oon nukkunu öitäni ku jossain horroksessa, voisin varmaan vetää kahdesti kellon ympäri jos saisin.

Vietin aika leppoisan viikonlopun kotiseuduilla kamalassa helteessä yrittäen saada nettiä toimimaan, kun toiset teki kasvimaata. Minä kävin välillä kuvaamassa actionia, keitin tekijöille liian vahvaa kahvia, korjasin astiat pöydästä, luin biologista psykologiaa (aivot, wow, voiko olla mitään jännempää!) ja lepertelin kolmen päivän ikäisille kissanpennuille. Oma Paavo on viikonlopun jälkeen madotuksen aiheuttamasta kärsimyksestä huolimatta ollut erityisen hellä, nytkin nukkuu södesti sylissä. Aavistaakohan ajatukset, että "mitä jos Paavolla ois kaveri..". Luulen, että kuitenkin yhden lapsen syndrooma, you know. Itsekäs söpöläinen on tuo minun pojo.

Eilen kaks henkilöä arvioi minun edistystä elämässä vuoden aikana, mikä oli aika koomista. Mutta vasta silloin tajusin, kun ääneen sanottiin, että "vuoden aikana on tapahtunut paljon, näytät ja kuulostat huomattavasti paremmalta".

Joo. Ja sit sain kesälle lisätöitä. Pitempiä päiviä, mistä oon samaan aikaan tosi huolissani ja tosi iloinen, kuten aiempinakin kesinä. Tuo työ, pakettien lajittelu seitsemän tuntia päivässä, on yllättävän raskasta, väsyttävää ja monotonista sekä fyysisesti että henkisesti. Se ei vaadi juuri mitään älyllistä kapasiteettia, mutta se mistä pidän on se, että voin suorittaa sitä hyvin. Olla nopea, organisoitunut ja huolellinen. Tietää, että olen hyvä siinä mitä teen. Sellaista oloa on akateemisessa maailmassa vaikea saada. Mie oon vissiin ikuinen alisuoriutuja, hahaa.

Nii ja puhelimen risuaitanäppäin tahriintui eilen johonkin typerään musteeseen. Se on mun suosikkinappi!

Mitäs muuta tässä sitte. Parvekkeen pesu on kammottavaa. Haluisin sellasen näpsän kesähatun. Ja Muse tulee lokakuussa! Liput myyntiin ensi maanantaina ja just sain Pojalta tekstiviestin, että hakee meille liput, on tuo aika <3

Feels like freedom.

Jea beibe, mulla on tavallaan kesäloma.

Eilen olin pääsykokeessa (voitte googlaa mikä eilen oli, Eepo arvas jo oikein, puhun siitä sit myöhemmin jos puhun), tulos oli odotettu enkä voi olla pettynyt, koska tein sen mihin pystyin.

Loppupäivä oli kiva, Pojan kanssa käytiin Wrong Noodle Barissa syömässä ja luin Trendin pääkirjotuksesta jutun kesälistasta. En muista juttua tarkkaan, toinen silmä oli ruuassa, mutta miekii teen, enkös teekin. Alan suorittaa kesääni ja kerätä kesäpisteitä, tosi tyhmää, paineita luovaa ja kaikkee, kikattelen ajatukselle.

Sit hengailtiin, juotiin kahvia ja tommosta. En tajua tätä oloa, ettei muka tarvitse stressata tai lukea. Tosin ens viikon alusta (ehkä jo sunnuntaina!) alan tutustua psykologian kirjoihin, josko on yhtään sellaista, mitä voisin lukea. Vähän pelkään, että tuntuu psychobabblelta, mutta we'll see, shall we.

Kohta menen töihin, eka pitkä päivä ja se, joka aloittaa kesän oikeasti. Viideltä saan pitkän rapputauon tuijotellen nousevia koneita, lukien muotilehteä ja hengitellen kesää.

Puuuuh, kaikki on ihan jees nyt, on on.