Elämä on hyvää, Rammstein parempaa.

Uujea. Tämä päivä. Aurinko paisto, ikkunan lumikasa humahti alas, parkkipaikka on vihdoin (!) lanattu, sain pullakahvit. Miinuksina sain parkkisakon (oma moka, oma moka, mutta jumalauta!), asumisasia aiheuttaa päänvaivaa ja huomisen Suomi-USA tulee samaan aikaan, kun mie oon Tavastialla katsomassa Cult of Lunaa ja poika jatkaa Ulveriin Nosturiin. En siis saa urheiluhenkistä perjantai-iltaa oluella, mutta oisko joku taiteellinen lauantai-ilta punkulla?

Rammsteinhan oli jotain muuta. Kuten New Yorkista ja muista ihkuista asioista, on mahtavista keikoistakin vaikea kertoa jälkikäteen. Melkein en lähteny tonne, koska buu, ärsyttävä Pussy -biisi, typerää hypetystä, blah blah. Mutta Poika osti lipun kuitenkin ja siellä mie sit istuin ylhäällä takakaarteessa ja sitte tulta, katosta roikkuvia nukkeja lasersilmineen, hottis Richard täydellisine skitansoittoasentoineen, Pojan käsi hiplaamassa miun niskaa, Engel, tulisade Flaken päälle, lisää tulta, lämpöä ja hyvä meininki. Rammstein on semmonen, josta tykkään enemmän koko ajan, ennen ei sytyttäny ollenkaan niin paljon, mutta sitten kun selvitti ja ymmärsi paremmin sanat ja varsinkin kun näki meiningin, on tunnelma ollu ihan eri. Niinkuin parhaat bändit aina, Rammstein puhuu miulle. Sanoillaan, jotka on välillä ihan out of this world väkivallan, sadomasokismin ynnä muun eläimellisen kanssa, bändi saa aikaan mielenkiintoisia reaktioita ja tuntemuksia sekä saa miettimään ja analysoimaan itseä.

Voi luoja, musiikki on mahtavaa!

Äsken olin kans siskon uudessa asunnossa raapimassa tapettia pois äitin, toisen siskon ja siskon miehen kanssa. Kulosaari näytti juuri siltä kuin olin kuvitellut, mutta remonttihommat on upeita! Fyysinen työ, jossa tulokset näkee heti, on vaan parasta ja saa minut elementtiini, jossa olen tyyni, tehokas ja heitän läppää, mikä auttaa muita pysymään rennompina. Jei minä \o/

Nyt keitän iltasumpit. Huomenna on perjantai ja elämä tuntuis olevan ihan jees hallinnassa.

Kaikkee kesästä.

Ou jea. Vihdoin ehtii, jaksaa ja muistaa päivitellä plogii, oottehan työ vissiin kieli pitkällä venaillu, jotta mitä kuuluu Outi!

Viikonloppu oli tosiaan, kuten sanottua, aika pähee. Kissa-Paavo lähti äidin hellään hoivaan jo torstaina, jotta pystyin huoletta nauttimaan ehkä parhaasta lomanaloitusviikendistä ever. Perjantaina Tuskassa Gojira, sunnuntaina Pitkässä kuumassa kesässä Henry Rollins (josta ei ois saanu ees ottaa kuvii, toi oikeessa alakulmassa oleva dude tuli sanoon, että "ei hei ei mitään yhtään hei", varmaan saan jonkun syytteen).

Molempina päivinä oli tosi kova helle (selkä paloi kahdesti), nestettä kului keikan aikana litra ja jälkeen toinen, päässä tuntui siltä, että wow, tämän takia kärsisin melkein mitä vaan.

Gojiran näin jo In Flamesin (blah) lämppärinä viime vuoden lokakuussa ja silloinhan siinä oli uutuudenviehätys, sali oli pimeä, bändi soitti tosi kovaa ja oli ihan mahtava. Tänä vuonna oltiin paljon lähempänä lavaa, uuteen levyyn (The Way of All Flesh) oli tavallaan ehtinyt totutella ja tutustua enemmän ja tunnelma oli ihan erilainen. Tällä kertaa lempparibiiseistä erottui A Sight To Behold ja ikilemppari Flying Whales. The Heaviest Matter of the Universe hurmasi perjantai kuten lokakuussakin raskaudellaan. Ja onhan ne hei tyylikkäitä&komeita ranskalaismiehiä! Keikan jälkeen hivuttauduttiin aika äkkiä nimmarijonon alkupäähän ja jeejee, sain kaikkien neljän ihkun gojiralaisen kädenjäljen From Mars To Siriuksen kanteen. Rumpali Mario jopa sanoi "kiitos" ja mie olin vaan et hihiihi, kiitti hei sulle, söpö poika.

Loppupäivä perjantaista kului Pojan sängyssä pelaten timanttipeliä (Bejeweled Blitz - paras syy liittyä Facebookiin), juoden vettä ja välillä vilkuilen kun Pojo nukkui auringonpistostaan pois. Itekin nukahdin jossain vaiheessa ja vedeltiin ihan kiitettävästi sikeitä iltaan asti. On vaikea kuvitella chillimpää olotilaa kun se kun saan maata sen sohvalla, se tekee mitä tekee tietokoneellaan (uu, nerd alert!) ja minä saan joko leikkii läppärilläin tai lukee jotain, kuten Playboyta, joka ostettiin JFK:n lentokentältä ja on ihan paras! Alastomat tytöt muuttuu aika tylsäks ku ne on kerran tsekannu läpi, mutta siellä on kans fiktioo sekä Jay McInerneyltä ja James Ellroylta, ihmeellistä triviaa, vain lievästi antifeministisiä vitsejä ja mielenkiintosia haastatteluja.

Sitten oli lauantai, näin harvinaisen todentuntuista unta, jossa olin jonkun kanssa pettänyt, sit miun tavallaan-eksä oli kai narauttanut minut ja Poika tuli johonkin kirjastoon riehumaan ja kaatamaan hyllyjä. Sit kun sen sai rauhoiteltua, ne istui penkillä minun ympärillä ja vertaili keskenään minun huonoja puolia puhuen minusta tosi ilkeään ja alentavaan sävyyn. En oikein osaa tulkita, mitä epävarmuuksia tuo nyt kuvastaa, mutta olipa inha tunne herätä tommosen jälkeen. Nukuttiin pitkään, pötköteltiin, juotiin kahvia, mie tiskasin, Pojo kokkas ja lähettiin hetkeks hengaan Kaisaniemen puistoon, missä vähän olutta, Jeesusbussi, tosi paljon ihmisiä ja ihan jees meininki. Ihmiset alkaa humalapäissään keskustella, mutta lyö kaiken lopulta leikiksi, mikä vähän ottaa päähän, koska selvin päin ihmiset harvoin ajautuu mielenkiintoisiin keskusteluihin.

Illalla taas Espoossa oli taas keskustelu siitä, miksen puhu mistään, kuinka ärsyttävää se on, etten paljasta menneestäni tai mietteistäni mitään. Jos se ei ois niin kiusallista, vois olla jopa mielenkiintoista se ilmiö, että voin ajatella jotain lausetta, mutta se juuttuu kurkkuun eikä lähde sieltä millään ulos. Päätin alkaa avautua väkisin, ainakin vastata vastaisuudessa kysymyksiin, muistaa vaikka väkisin, ettei toinen pysty lukemaan miun ajatuksia.

Sunnuntaiaamuna lähdin aivan liian aikaisin kun toinen sai jäädä nukkumaan. Hain Sörnäisistä huutonetlippuni ja metroilin alkavassa helteessä Suvilahteen, Pitkään kuumaan kesään, uu beibe. Henry Rollins on aika ihmeellinen. Mies pystyy puhumaan tunnin, viisi minuuttia ilman kulaustakaan vettä, saa ihmiset nauramaan ja ajattelemaan. "There's no time for fear, you have got to be at least five seconds ahead of life all the time.". Ihan niinkuin kirjojen lukemisenkin aikana, myös puhekeikan aikana tuli tunne, että pystyy mihin vaan, on pakko alkaa elää, tehdä asioita. Jossain kohtaa puhui siitä kuinka siitä tuntuu aamuisin siltä, että en nouse, en nouse, jään tänne, haluun istuu himassa ja syödä hiilihydraattipitoisia ruokia. Mut ei voi, koska maailma ei odota, uteliaisuus voittaa aina ja mikään ei muutu jos kaikki ajattelee, että "no vittu, näinhän asiat on, en minä niitä voi muuttaa". Olin sillai et uujea, oon inspiroitunut ja elossa.

Iltapäivällä makoiltiin taas, syötiin partsilla jätskiä ja tollasta. Illalla pakotin itseni lähtemään kotiin ja junassa kotimatkalla näin kuinka yksi nuori mies yritti väkisin lyöttäytyä nuoren naisen seuraan, kuinka se englanniksi selitti kuinka haluaa että tyttö tulee sen mukaan, yritti tarttua sitä kädestä, laittaa käden sen olkapäälle eikä luovuttanut melkein millään. Nainen näytti välillä tosi epätoivoiselta ja mietin, että jos toi dude seuraa sitä ulos junasta, minä lähden perään kans. Kolme kertaa minun elämässä minun henkilökohtaiseen tilaan on tunkeuduttu, rajat rikottu ja fyysistä koskemattomuutta epäkunnioitettu ilman minun lupaa. Kaksi näistä on tapahtunut hyvinkin julkisissa tiloissa, puistossa ja junassa, muiden ihmisten nähdessä ja yleensä kääntäessä päänsä pois. Tilanteet ei johtaneet mihinkään dramaattiseen, mutta ahdistavia ja hämmentäviä ne oli. On outoa, kun ei olekaan toiselle yhtä selvä kuin minulle, kuinka joku tarttuu väkisin kädestä eikä päästä irti, silittelee kämmenselkää muka hellästi, vaikka tilanne on tavallaan väkivaltaa, yrittää halata tai suudella vaikka minä työnnän pois. Tilanteet on siitä hassuja, että ne nolottavat; tuntuu säälittävältä että tilanteessa muuttuu avuttomaksi uhriksi, syyttää itseään, sanoinko minä jotain väärin, enkö painottanut kieltoa tarpeeksi, katsoinko silmiin liian kauan, annoinko jotain outoja vihjeitä? Tämä on niitä asioita, jotka elämässä raivostuttaa eniten ja mietityttää, kuinka isoja vaikutuksia ovat persoonaani tehneet. Tilanteen huomaaminen ulkopuolelta teki vihaisemmaksi kuin osasin aavistaakaan.

Sit ajoin kotikotiin maalle tänään sai Paavo niskaansa rokotuksen ja minä puhuin äitin kanssa lapsuudestani, isästä ja vanhempien vaikutuksesta minuun. Toivon etten ole syytellyt, ihan oikeasti ajattelen, että vanhemmat tekee mihin pystyvät, ovat niin hyviä kuin suinkin voivat.

Nyt kohta siivoan ja kuuntelen lisää musiikkia. Loma tuntuu nastalta, mitä nyt vähän kuumalta.

Chicka chicka yeah.

Huhtikuussa haaveilin chillistä lomanaloitusviikonlopusta Gojiran, hengailun ja Henry Rollinsin kanssa. Saanpa koko setin <3

Iltasella lähden kotiseudulle rokotteleen kissaa ja syömään ilmaista ruokaa, tilittelen sit lisää tunnelmia ja aatoksia.

Patience, grasshoppers.

Mitä sulle kuuluu?

Mulle kuuluu ihan jees. Kokeen jälkeen oon nukkunu öitäni ku jossain horroksessa, voisin varmaan vetää kahdesti kellon ympäri jos saisin.

Vietin aika leppoisan viikonlopun kotiseuduilla kamalassa helteessä yrittäen saada nettiä toimimaan, kun toiset teki kasvimaata. Minä kävin välillä kuvaamassa actionia, keitin tekijöille liian vahvaa kahvia, korjasin astiat pöydästä, luin biologista psykologiaa (aivot, wow, voiko olla mitään jännempää!) ja lepertelin kolmen päivän ikäisille kissanpennuille. Oma Paavo on viikonlopun jälkeen madotuksen aiheuttamasta kärsimyksestä huolimatta ollut erityisen hellä, nytkin nukkuu södesti sylissä. Aavistaakohan ajatukset, että "mitä jos Paavolla ois kaveri..". Luulen, että kuitenkin yhden lapsen syndrooma, you know. Itsekäs söpöläinen on tuo minun pojo.

Eilen kaks henkilöä arvioi minun edistystä elämässä vuoden aikana, mikä oli aika koomista. Mutta vasta silloin tajusin, kun ääneen sanottiin, että "vuoden aikana on tapahtunut paljon, näytät ja kuulostat huomattavasti paremmalta".

Joo. Ja sit sain kesälle lisätöitä. Pitempiä päiviä, mistä oon samaan aikaan tosi huolissani ja tosi iloinen, kuten aiempinakin kesinä. Tuo työ, pakettien lajittelu seitsemän tuntia päivässä, on yllättävän raskasta, väsyttävää ja monotonista sekä fyysisesti että henkisesti. Se ei vaadi juuri mitään älyllistä kapasiteettia, mutta se mistä pidän on se, että voin suorittaa sitä hyvin. Olla nopea, organisoitunut ja huolellinen. Tietää, että olen hyvä siinä mitä teen. Sellaista oloa on akateemisessa maailmassa vaikea saada. Mie oon vissiin ikuinen alisuoriutuja, hahaa.

Nii ja puhelimen risuaitanäppäin tahriintui eilen johonkin typerään musteeseen. Se on mun suosikkinappi!

Mitäs muuta tässä sitte. Parvekkeen pesu on kammottavaa. Haluisin sellasen näpsän kesähatun. Ja Muse tulee lokakuussa! Liput myyntiin ensi maanantaina ja just sain Pojalta tekstiviestin, että hakee meille liput, on tuo aika <3

Koko viikko kevättä.

How am I supposed to recover when I don't even understand my disease? (Susanna Kaysen: Girl Interrupted)

Monta uutta kesäkaverii, tällaista on ehkä olla nuori:
kerrankin unohtaa kaikki se vakava, mitä on huomenna ja vittu ikinä. (PMMP: Kesäkaverit)

Onpahan joo ihmeellisiä aikoja. Käydään ny läpi sitte.

- maanantaina lähdin töihin huolestuttavan aikaisin ja niinhän siinä kävi, että kun leppoisasti ajelee, ajaa aina jonkun perään. Eka kerta ikinä, tuntui pahalta, menin aika tärinämoodiin ja loppupäivän töissä olin sillai, että mitään en osaa tehdä oikein, voi jumalauta. Tässä viikon aikana olen kuullut noin kolmasti päivässä etten ole ikinä muistanut turvaväliä, mutta "onneksi ei käynyt pahemmin". Ehkä saan anteeksi, mutta jälleen kerran mietin, miksi tieten tahtoen pysyn tällasessa riippuvuussuhteessa vanhempiini.

- maanantaina sain myös huomion siitä, että ilmeisesti pelkään hylkäämistä, mistä johtuukaan. Sitten googletin taas epätyypillisen masennuksen ja tsing!

Symptoms (boldaukset omia)
• Depressed mood often lasts for years, starting in teens or twenties.
• Mild to moderate depressed mood comes and goes in cycles.
• Depressed mood can lift during the depressive phase, though only temporarily.
• Decreased energy level, often feeling physically lethargic, at times feeling unable to move.
• Increased sleep time (given the chance), sometimes with trouble falling asleep as well.
• Increased appetite, often with cravings for sweets, chocolates or carbohydrates.
• Increased emotional sensitivity to personal slights, criticisms, rejections. (http://www.workpsychcorp.com/newsweek2.html)

Well, that's me. Siksi en halua mennä yksin kotiin, siksi minua huonosti tuntevat ihmiset eivät ikinä voisi kuvitella minua sellaisena kuin pahimmillani olen, siksi en pääse sängystä ulos tai syön kokonaisen suklaalevyn kerralla. Ja se kun ei voi liikkua, en ennen ollut varma että se on oikea oire, se että raajat on lyijyä. Kuinka paljon laiskuudesta voi hei selittää sairaudella? *grin* Eipä siinä mitään, eihän sillä kaikkea voi selittää eikä aivokemian taakse voi ikuisesti piiloutua. Ois vaan hienoa tietää, kauanko olen tällainen, voinko mie ikinä muuttua. Vaikeina päivinä kaikken kamalin ajatus on se, että tällä hetkellä saan kaiken avun jota parhaimmassa tilanteessa voi saada ja itse autan itseni auttamisessa ja silti. Silti aina vaan.

- Sitten tuli vappu enkä minä välitä siitä kauheesti. Tykkään kuohuviinistä (yhdeksän euron Codorníu oli parempaa kuin aito samppanja) ja munkeista (hiilareita!!), siinähän se. Pojan sain onnekseni seurakseni siskon vappuistujaisiin, muuten ois ollu aika vähän puhuttavaa; siskot on pitkään puhuneet että olen eri sukupolvea ja nyt ero tuntuu. Kolme ja viisi vuotta ikäeroa tuntuu ikuisuudelta kun elämäntilanteet ja -tavat on niin erilaisia. Loppuillasta hyvää viiniä (kaadoin tietty matolle) ja muistipeliä, mikä oli jees.

- Eilen illalla PMMP Nosturissa. Eka klubikeikka ja tosi ristiriitaiset tunnelmat. Paula ja Mirahan esiintyy ääritaitavasti, ovat uskomattoman energisiä ja aika ihania. Uusista biiseistä sain ne mitä toivoinkin, San Franciscon ja Merimiehen vaimon, muuten keikka oli aika hittikimaraa ja toi mieleen festarikeikan, jossa humalainen väkijoukko hoilaa Matkalaulua ja Rusketusraitoja. Mutta joo, nähtiin Rasmuksen Lauri (sikainfluenssa!) ja Pauli. Ottaen huomioon että olin ennen serious fangirl, herätti nyt hämmentävän olemattomia tunteita.

- Nyt oon taas käymässä kotoseuduilla sen varjolla, että auton vakuutusasiat. En mä täällä jaksa olla, haluisin mieluummin elellä omaa elämää. Huomenna onneks pääsen pois, toivottavasti ajoissa siihen nähden, että pääsen kamun kanssa shoppaan ja illalla Pojalle syömään. Kivaa kun jotkut osaa kokata, hei.

- Addiktiivinen mie on kehittänyt riippuvuuden mansikka-Risifrutteihin ja MindJoltin Crazy Taxiin. Tietäiskö joku onks riisivanukasta mahdollista - tai onhan se mahdollista, mutta siis minulle - tehdä himassa ja oisko se mistään kotoisin?

- Nii ja mulla on tällä viikolla ollu kynnet sekä vaaleenpunaset että kirkkaan punaset. Nykyset kirkkaat on ihkut, tulee kesämeininki.

Siinä se, koko viikko, mahtoks kukaan jaksaa loppuun. Ihan hyvä on meininki, olkoonkin koti, hylkäämisongelma ja 0-1 tilanne Valko-Venäjää vastaan.

Haluuun!

Have you ever tried to outrun yourself? Lose yourself in a crowd, hide from yourself in the stall of a bathroom? Take on a new attitude to fool yourself into thinking that you're someone else? Me too. Same thing every time. At the end, it's always you holding onto yourself. Out of breath, self-humiliated, hot footed, red handed, and hopelessly human. (H. Rollins)

Oi oi. Henry Rollins puhekeikalla 28.6. (mulla kai lomaki!) Suvilahdessa. Lippu maksaa 56 euroa eikä muut artistit (no, on siellä Mogwai) kiinnosta lainkaan, mutta haittaako tuo. Kyseessä kuitenkin ainoa, jonka kirjoja olen alleviivannut, joka muka tajunnut minua ja jonka kirjojen kanssa olen nukkunut.

Tiiättehän te ne bändit, jotka puhuu juuri minulle, joita kuunnellessa sielu vaan tavallaan sulaa ja joiden keikoilla on ihan out of control. Ois aika pähee viikonloppuna, perjantaina Tuskassa Gojira, lauantaina chillausta missä vaan ja sunnuntaina herra Rollins.

<3

We were fine all along.

Uu, people, kaikkee on hei tapahtunu. Otetaas listaa:

- Opeth sunnuntaina Kaapelilla. Jalat oli tosi kipeet ja väsytti, mutta olipa melkoisen makoisa keikka. Soittivat melkoisen setin vaikken kaikkia suosikkeja saanutkaan ja The Drapery Falls:in ja Burden:n keskeyttäminen tuntui tosi julmalta. Soitto kuulosti hyvältä tilasta huolimatta ja Åkerfeldtin laulu (ja örinä) kuulosti livelauluksi huimalta. Godhead's Lament, Credence ja Lotus Eater jäi jostain syystä parhaiten mieleen. Yleisö vaan ympärillä vaikutti harvinaisen jähmeältä ja väsyneeltä, mutta ei tuo mitään, mäkään moshannu tai mitään.

- Oon saanu lukemisesta otteen, löytäny taas uuden ja paremman lukupaikan: kiiltävän, hiljaisen, puhtaan lukusalin, jossa on - sssshhh - hipihiljaista. Tosin oon huomannu, että rasitun muiden sivunkääntelyistä ja kännykännaputtelusta, tämänkin olen ratkaissut: kuuntelen napeilla mahdollisimman hiljaa parhaita opiskelubändejä: This Will Destroy You, Sigur Ros, Logh, Godspeed You! Black Emperor, välillä Isis tai Porcupine Tree.

- Tajusin keskiviikkona, eilen!, että pidän siitä mitä teen. Pikkuhiljaa saan oman elämän.

- Täytin eilen vuosia, ei tuntunu paljon miltään, mutta päivä oli hauska. Naureskelin paljon, ihmeellisimmät ihmiset toivotteli onnea, pari jopa halas ja kaikkea, ostin britti-Glamourin ja suklaapatukan, jotka nautin osittain lukusalissa tosi hiljaisuudessa ihan jees kahvin kanssa. Olin iloinen ja kävelin kepeästi. Kahvin myi mulle viiksekäs unicafe-työntekijä ja jostain syystä maksaessani ajattelin, että sie tuomitset minut.

- Sain lahjojakin! Äitiltä aikuisjutun ja suklaata, kaverilta lupauksen ruuasta ja leffasta, Pojalta Flight of the Conchords -dvd:n, josta synttärilettujen ja kahvin kanssa ekat kaks (vai kolme?) jaksoo ja oli hulvatonta. Pakko se on sanoa myös julkisesti, että oon yyberiloinen, etten saa lahjaksi ikinä koruja vaan juttuja, joista huomaa että antaja on ehkä ajatellut minua lahjaa hankkiessaan <3

- kerroin isälleni New Yorkista. Reaktio: onko se matkaseura varmasti luotettavaa? Laitan sulle rahaa tilille. En ymmärrä minkä takia suhteeni vanhempiini on sellainen kuin on. Luulen että kaikki syyt on aika pitkälti miun pään sisällä. Enkä minä tajuu mitä pelkään, mitä olen muka velkaa ja kuinka paljon annan jonkun olemattoman estää elämää.

- tänään kello 16:16 alkoi hämärärajainen ahdistus, joka ei kohdistunut mihinkään ja kaikkeen. Tila paheni matkalla töihin ja hajosi aika lailla käsiin töissä. Selkään sattui, itketti, en saanut kunnolla hengitettyä, äänet kuulosti kovemmilta kuin oli. Ensimmäistä kertaa ehkä.. vuoteen, piti lähteä hetkeksi vessaan hautaamaan pää käsiin, hengittelemään syvään ja asettamaan tilannetta perspektiiviin. Loppuilta pelastui päättäväisellä puhumattomuudella, lähestulkoon pornografisilla ajatuksilla, MCR:llä ja Gojiralla.

- loppuviikosta tulee hyvä, tulee siitä jos niin päättää. Välillä soisin, että olisin enemmän medium, nyt joko tosi synkkä tai on top of the world. Mutta se on kai parempi, onhan, ettei elämä ole harmaata.

I've lost my innocence.

Uu uu, elämä on osittain parhainta koskaan, osittain pelottavaa pinnanalaista paniikkia.

Pitäisi lukea, kirjoittaa luentopäiväkirjoja, esitelmä, olla sosiaalinen, muistaa syödä, etsiä pipo ja puhelimen kuitti. Oon iloinen siitä, että viikonlopun soveltavan kielitieteen symposiumissa löysin itsestäni jälleen fennistin/kirjallisuustieteilijän, joka hihkui kuunnellessaan Pussikaljaromaanin fokalisaatiosta sekä ja-partikkelin retorisuudesta. Kunpa muistaisin useammin, etten ole lainkaan niin tyhmä minä itseäni pidän mitä omaan alaani tulee. Ja kunpa tämä ei toisaalta tuudittaisi minua ajatukseen, että kieli on sitä mitä haluan loppuelämäni tehdä.

Tajusin myös, että olen hyvä organisoija, järjestelmällinen ja vastuullinen kun tarve ja yhteinen etu sitä vaatii. Näen ongelmat, osaan ratkaista ne ja tajuan mikä asioissa on vialla. Miksen osaa organisoida omaa elämääni, kotiani, päätäni ja miksen tajua mikä minussa on vialla?

Surulliseksi tänä viikonloppuna teki jälleen se huomio, että minua on kauhen vaikea shokeerata tai yllättää. Ihmiset kertovat tarinoita tarkoituksenaan tehdä vaikutus, kauhistelevat jotain samantekevää ja minusta ei tunnu miltään. Ihmiset tuottaa hirvittävän helposti pettymyksen, paljastuvat keskinkertaisiksi ja on naurettavaa ajatella näin. Ylemmyydentuntoista ja ärsyttävää.

Enpä tiedä. Hyvinhän tämä menee. Näin Funeral For a Friendin toista kertaa eilisiltana ja oli ihan huimaa. Soitto, varsinkin uusien biisien, joita en yhtä lukuunottamatta ole kuullut, oli raskaampaa kuin ennen, solisti-Matt oli söötti (lantion liike, uuh) ja rumpali-Ryan harjoitti ihania screameja (ikinä älkää taivuttako sanoja noin!). En nähnyt muutamaa keikan ekaa biisiä, joten en ole varma, mutta eivät soittaneet kesän ihmissuhdeangstieni parantelulaulua Juneauta, mutta korvasivat tuon aika nätisti Novellalla ja Historylla. Huomenna aion hipsiä Keltaiseen jäänsärkijään ja ostaa uuden levyn. Musiikki, musiikki, oi, rakkaus.

"Tää on tosi tärkeetä."

Huomenna vien jollekin kivalle virkailijalle todistuksenpyyntölomakkeen ja puolentoista viikon päästä saan sen pyytämäni todistuksen, lasin kuohuviiniä ja tittelin humanististen tieteiden kandidaatti. Menihän siihen yli neljä vuotta, välillä oli naurettavan vaikeaa, epäilyksiä alasta on edelleen ja eihän tämä se tavoitetutkinto ole. Mutta silti kun kävelin sateessa, märkänä ja väsyneenä pois kammottavalta filosofian laitokselta, jossa kiltti amanuenssi rekisteröi minulle kauniin kokonaisuuden, olin aika huipulla ja ylpee itestäni. Isäkin oli kuulemma ihan ekstaasissa, tais olla vakavia epäilyksiä siitä tuleeko tästä ajelehtimisesta mitään konkreettista tulosta.

Eilinen oli aika mahtava päivä kans, aloitin aamun autoilemalla puoliunessa puoli kuudelta, nukuin vaatteet päällä puoleen päivään, luin junassa sähköpostista että pääsin logiikasta läpi (2/5, uu jea!), palkitsin itseni turhalla hömpällä ja ostin ihanat, ehkä vähän liian kalliit natsi/domina/sivistynyt leidi -käsineet. Aikuisilla, valmistuneilla naisilla on mustat nahkakäsineet, eiks nii. Oih, ne on ihanat. Ja ilta oi ilta, vaihdetaas kappaletta.

Gojira. Ranskan lahja metallille, musiikille, elämälle, kaikelle. Joe oli vielä ihanampi kuin kuva kukkarossani. Flying Whales:in aikana uskoisin, että vähän tärisin, oisin saattanut laulaa mukana jos en olisi ollut niin orgastisessa tilassa.

Sen huikeuden jälkeen mikään ei olisi voinut tuntua pahalta, ilta oli hyvä, yö oli hyvä, aamu oli hyvä. Päivällä ollessani on top of the world siinä naurettavassa kaatosateessa, joka ehkä pilasi lempikenkäni, palkitsin itseni vielä toistamiseen lisähömpällä: katala S-market tarjosi toisen lempiturhuusmuotilehdistäni kahden euron alennuksella, kannessa oli omituisen näköinen Lindsay Lohan ja lehdessä viehättävä juttu siitä kuinka eletään snobisti vähällä rahalla, ja ajattelin hetken liikennevaloissa, että nyt on kaikki sen verran hyvin, että eiköhän kohta joku palauta maan pinnalle.

Havaintoja ja haaveammatti

Tänään iltapäivällä olin sellainen, kuin huonoimmillani olen: masentunut, saamaton, pettynyt, ulkopuolinen ja huono. Pääkipuinen ja itselleen vihainen.

Sitten sain karviaisista ja viinimarjoista tehtyä, loistavaa kuohuviiniä, joka nousi sievästi päähän ja lievitti ahdistusta, vitutusta ja yleistä angstitorstaita. Ongelmia ei ratkaista alkoholilla, mutta lääkitä välillä voi, voihan? Ja ostin muuten korkokengät täydellisellä korolla. Tosi päheet ja tosi kalliit. Nyt voin vain rukoilla, että ne sopivat (tosi päheen) mekkoni kanssa ja voin lakata stressaamasta pinnallisuuksista.

Mutta uuuu! Stam1naaaaa! Nosturi oli lopppuumyyty, täynnä, kuuma ja tunnelmainen. Tulin liian myöhään, en päässyt etenemään, aloin kuulla Viisi laukausta, jäin alakertaan, joka oli pyhitetty kokonaan alaikäisille. Kuulkaa, annoin anteeksi todella paljon. Muistutin itseäni, että myös minä olen ollut ärsyttävä, välillä kovaääninen ja teennäinen 14-vuotias sotkuisine näköestehiuksineni. Keskityin bändiin, joka oli hyvä (melkein kisaa vuoden parhaasta keikasta, koska ei vielä Gojiraa) ja hauska, sain Likaisen parketin, Muurin, Murtumispisteen, Paperinuken. Ja olihan se näinä aikoina ihan nastaa kuulla teinien huutavan yksiäänisesti "Saa tapettavaa!!". Vieressäni seisoi keski-ikäinen Children of Bodom -rannekkeinen, virastotyöntekijän näköinen nainen, joka otti hienoja kuvia hyvistä hetkistä.

Mutta kun teinitytöt tykkää halailla toisiaan ja kiroilla. (Teini)pojat haisee pahalta kun ne hikoilee. Ja sitten huomaat, että minussa on jonkun toisen hikeä. Voiko tosiaan olla, että tuo yläosaton 15-vuotiaalta näyttävä poika nojaa minuun eikä aio liikkua? Keikan loputtua jouduin osaksi tönivää ihmismassaa eikä lavalta narikalle juuri tarvinnut itse kävellä, koska ihmiset, nuo ihanuudet, kiltisti työnsivät.

Ja niin, se haaveammatti: ollapa Stam1nan bändäri.


edit 11:28: Unohdin! Keikalta tarttui mukaani myös tosi rok'n'rol, musta hammasrintamerkki! Iiih <3