Oon opiskellut kemiaa ja käännöstieteitä. Kemia tuntuu omemmalta kuin kieli, mikä on vähän ihmeellistä. Luennoilla istuminen on vieläkin vaikeaa, hermo menee kun ihmiset supisee, aamulla silmät ei vaan pysy auki kello 08:37 ja kemiaa pitäisi laskea eikä kuunnella. Lukemisessa olen jäljessä, koska kaikki hölmöt arkijutut, se nukkuminen, matkaaminen paikasta a paikan b kautta paikkaan c ja tommoset vie niin paljon aikaa. Tarvitsisin suunnitelman, mutta myös jotain muuta. Semmosta, mikä poistaisi tämän turhauttavan sumun päästä, antaisi vähän enemmän lankoja käteen ja rauhoittaisi mielen.
Elokuun lopussa päätin jotain, että pesen pyykkiä vähintään kerran viikossa, lopetan valehtelun ja alan käydä ajoissa nukkumaan. Joo. Ei toimi. Terapeuttini mielestä valehtelen eniten itelleni, mikä kuulostaa tosi dramaattiselta. Siitä puheenollen, muutama viikko sitten puhuttiin 14 vuoden takaisesta koulupelostani ja sen vaikutuksista mikä tuntui jo melkein breakthroughlta. Onko mahdollista, että yritin kääntää vanhempieni huomion omista jutuistaan minuun, kehitin ongelman, koska lapset hallitsevat huomiohakuisuuden, mutta suunnitelma vähän ehkä epäonnistuikin, tunsinkin vain olevani huge disappointment vanhemmilleni ja koko perheelleni? Haluaisin muistaa, mitä ajattelin silloin. Että oikeastiko koin, etten pystynyt olemaan sitä mitä minulta odotettiin, enkä pysty vieläkään? Että tyytymättömyyteeni itseeni nyt johtuukin siitä, etten 10-vuotiaana ollut reipas, sosiaalinen ja itsenäinen? Hmmh. Jos tämän soul searchingin tuloksena selviää, että kaikki ongelmani ovat johtuneet miellyttämisenhalusta, huonosta itsetunnosta, halusta muuttaa itseni sellaiseksi kuin luulen muiden haluavan minun olevan, niin.. voi jumalauta. Minä kun luulin, että olen ihan ylpeästi minä, vähän ulkopuolinen ja outo, mutta mahtava enkä paljoa välitä mitä minusta ajatellaan.
No joo, nyt on lauantai-ilta, kello on seitsemän, makaan Pojan sohvalla kun se tiskaa ja tekee kohta pizzaa. On samaan aikaan tosi hyvä ja kotoinen, mutta tavallaan inha olo. En halua alkaa synkisteleen. Tiistai-iltapäivänä metsästäessäni hyvää lounasta, soittimessa soi Musen Blackout, jonka sanat sillai, you know.. "kosketti mua". Be inspired, babies, I just might be back. Tulipahan outo postaus.
Don't kid yourself
And don't fool yourself.
This love's too good to last,
And I'm too old to change.
Don't grow up too fast
And don't embrace the past.
This life's too good to last,
And I'm too young to care.
Don't kid yourself
And don't fool yourself.
This life could be the last
And you're too young to see. (Muse: Blackout)
