I'll give it all at once.

No menihän se. Loma. Oli kivaa ja välillä vähemmän. Muutettiin sisko. Tykkään muutoista, tavarasta tulee tärkeää, kaikki huomataan, aina tajutaan, että "tätä on vaan niin vitusti liikaa". Sit muuttajat menee koteihinsa ja siivoo kaappinsa. Parasta! Sit juodaan tölkki olutta ja päivitellään ja siskon miehen veljen lapset on söpöi kirkujoita, jotka tanssii ja näkee lumienkeleitä maassa.

Taas toivoin, että oltais halaajaperhe. Että olis luonnollista, jos yhtäkkiä halaisin siskoa tai äitiä saadakseni ne rauhoittumaan. Mutta ei me olla, se tuntuis väkinäiseltä, aluksi ainakin, enkä minä kestäisi jos minut työnnettäisiin pois.

Näin kanssa ala-asteajan parhaan kaverini, käytiin pizzalla ja yybersuklaisella kaakaolla. Hetkeksi iski kauhea kateus, kun menestys opinnoissa, mentor, vaihtovuosi, gradu pitkällä, kaksio keskustassa ja matka miamiin. Mutta tänään oon tajunnu, että sometimes you're behind, sometimes you're ahaid, the race is long and, in the end, it's only with yourself. Olen juuri siellä missä pitääkin, teen sitä mikä juuri nyt tuntuu siltä että pitää. Kaikki on hyvin. Melkein.

Oon huomannut, että nyt kun puhutaan yhteenmuutosta ja tollasta, oon alkanu pelkään, että meistä tulee tylsiä, urautuneita, pariskunta. Ettei käydä missään, mähistään himassa ja syödään joka päivä jauhelihaa. Mutta höpö höpö. Meillä on hauskaa, omat jutut, kippistellään jätskeillä eikä kukaan tajua ja meitä kikatuttaa. Ollaan ihan babies. Täytyy vaan treffailla enemmän.

Tänään olin yksin, siivoilin, pesin pyykkiä, unohdin avaimet sisään ja odotin ala-aulassa puoli tuntia avaimia. Onneks lainasin äitiltä eilen kympin, meni avausmaksuun, jee jee. Mutta pyykit peseytyi, lakanatkin vaihdoin, imuroin, pelasin kissan kanssa, kävin kaupassa (mikä on ihanaa lauantaisin kuuden jälkeen) ja ekaa kertaa taloyhtiön saunassa. Se oli aika huimaa. Sauna oli sopivan pieni, juuri hyvän lämpöinen ja pitkästä aikaa koin sen saunaelämyksen, jotta aaaaah, rentous.

Huomenna aion kammeta itseni puhtaista lakanoista aamulla kuntosalille (en vieläkään usko, että sanoisin noin), sitten kumoamaan liikuntavaikutus pojan kanssa donitseilla ja kahvilla. Jossain välissä luen, mutta oishan se nyt parasta lopettaa talviloma sunnuntaisiin päiväkänneihin!

Pika-angstaus

Viikon loma töistä, kahden viikon loma terapiasta, remonttia isosiskon uudessa omistusasunnossa, muuttoapuna perjantaina, ikkunaremontti, kissa ikävöi kotiin maalla, minä ikävöin kissaa vieraassa kaupungissa. Loma ei alkanut ihan niinkuin piti, tuskin jatkuukaan. Asiat ärsyttää, pelottaa, huolestuttaa ja väsyttää enkä minä ole oikeanlainen.

Katellaan huomenna, kotikoti-ilta, you know.

Ih ah, lauantai kotona vaan

Flunssa alkaa helpottaa ja vaikka Poika äsken olikin, että "onko nyt ok, sähän vihaat olla lauantai-iltaisin yksin?" niin hiljainen asunto, kaksinolo kissan kanssa ja edessä oleva lauantain alkuilta ja -ilta tuntuu huikeilta.

Flunssan pahin vaihe meni unella ja odotuksella ja sai aikaan järjettömän motivaatiopuuskan vahvistumisen päivä päivältä. Haluan lukea, laskea, oppia, kuntoilla. Himoitsen jo pääsyä kuntosalillekin, minä!! Ehkä ensi viikolla uskallan, onhan kuumeesta jo sillon viikko eikä sydänparka suutu.

Illemmalla aion kokeilla riisivanukkaan tekoa, jota varten ostin oikeaa kermaa vaikka ohjeessa "kalorien säästämiseksi" vaniljakastiketta. Mieluummin kaloreita kuin järjetön lista aineosia. Ulkona kuiskaileva kevät saa sekä kissa-Paavon että ihmis-Outin sekaisin ilosta ja melkein jopa energiasta.

Ehkä illalla itken yksinäisyyttäni, kokkaus epäonnistuu, rahahuolet palaa ja kemianlaskut ei onnistu, mutta juuri nyt, ihmiset, livet är söt.

Flu at full throttle + watch what you eat, honey

Jeah, pää on täynnä räkää. Kauniisti sanottuna. Poskiin sattuu, hampaita kolottaa, päätä särkee, olo on uupunut. Yö oli kamala, kun en saanut henkeä ja jossain takana painoi myös syyllisyys siitä, että kaunis Poika joutuu heräämään kuudelta töihin enkä minä anna sen korinaltani nukkua. Mutta kuinka olikin silti niin ihana eikä kissapoikakaan häiriköinyt yhtään.

Sairaus ärsyttää aivan järjettömästi, koska perjantaina olisi tentti ja nyt kun luentoja ei enää ole eikä myöskään töitä ennen perjantai-iltaa, voisin viettää päiväni laskien ja lukien kirjastossa. Kuten varmaan oon joskus selittänyt, parasta ja tuloksellisinta lukuaikaa minulle on aina ollut iltapäivästä noin kello kahdesta iltakahdeksaan yhdeksään eli sinne asti kunnes kirjaston valot sammuu ja ovet lukitaan. Ideaalipäivänä tämä tarkoittaa, että saan aamulla nukkua ainakin yhdeksään, juoda kahvini rauhassa, siivoilla ja hoitaa asiat, jonka jälkeen voisin keskittyä siihen mihin pitää. Mutta kehoni sanookin ähäkutti, joten maataan nyt peiton alla sohvalla katsoen miljoonatta kertaa Sinkkuelämää ja haaveillen New Yorkista.

Keho on muutenkin ollut hankala. Olen tullut siihen tulokseen, että nuutunut olo ja ärtyneisyys eivät voi johtua muusta kuin stressistä ja huonosta ruokavaliosta. Stressiin auttaisi liikunta, ruokavalioon säännöllisyys ja Paula-vanukkaan rajoittaminen.. yhteen päivässä? Oon pitkään ollu innokas ruokapäiväkirjojen fani, joten olin aika innoissani kun pari päivää sitten löysin Kiloklubin, jossa saan kirjata syömiseni muistiin ja näen samalla, saanko tarpeeksi kuitua, tarpeeksi kasviksia ja mistä päivän energiamääräni koostuu. Nyt pitäisi vain saada hallintaan suklaanhimo (ei liiaksi, koska Fazerin sininen ja kahvi?! <3) ja tyyli aamiaisesta kahvivälipalojen kautta liian isoon päivälliseen ja iltanaposteluun.

Lienee oltava onnellinen siitä, että kamalasta fyysisestä olosta huolimatta, suunnatonta onnellisuutta aiheuttavat seuraavat: sininen taivas, jo lämmittävä aurinko, ihanin kissa, paras ihmis-Poika, kahvi, motivaatio elämään ja lukemiseen. Syönpä omenan, flunssat vihaa omenia.

Ett härligt veckoslut med comfort food

Aika ihana ja hämmentävä viikonloppu.

Olin koko viikon töissä, mikä ei ollut tarkoitus, mutta kuten sanottua, raha ratkaisi. Perjantai-iltana piti Pojan kanssa jakaa pullo viiniä ja tilittää asuntohuolista ynnä muista, mutta väsymys voitti. Tosin on upeeta, että vaikka menneellä viikolla (hermot kireällä luvuista, tenteistä, laskuista, Kelasta) oon purkanut ärsyyntymistäni Poikaan, se on silti vieläkin ihanin ikinä ja osaa välillä räjäyttää melkein tajunnankin.

Lauantai kului kurkkukivun kera lukiessa vaikka kissa teki kaikkensa häiriköidäkseen. Olen varma, että ymmärsin glykolyysin, prosessin, jossa ravinnon sokeri, glukoosi, hajotetaan puryvaatiksi solun sytoplasmassa, jotta se voidaan kuljettaa mitokondrioon sitruunahapposykliin ja edelleen oksidatiiviseen fosforylaatioon. Jee jee :D Pojan kanssa lukeminen on kaksijakoista: hyvää se, että keskittymisen päästäminen herpaantumaan on vaikeampaa, koska toinen on näkemässä; toisaalta jos lukutahdit ja -tavat ei kohtaa, keskittymisen katkeaminen on lähes väistämätöntä.

Illalla mentiin syömään ja "parille oluelle". Syödessä Pojan kaverin ja tyttöystävänsä kanssa kikateltiin tyhmille homojutuille ja lapsellisille vitseille, mutta oli rentoa ja hauskaa. Join kaksi lasia punaviiniä ja olin jo ihan pätkässä. "Miks Outi on noin hyper, onks se juonu puoltoista lasia?". Ravintolasta siirryttiin baariin, jossa seuraan liittyi lisää kavereita, join hiiiiiitaaaaassstti tuopillisen ankeaa olutta. Liekö shotti Jekkua aiheuttanut sen, että minusta tuli taas kovaääninen vänkääjä, joka on eri mieltä kaikkien kanssa. Aina tappelen Pojankin kanssa kun humalassa, mikä ei ole hyvä. Hauskaa oli silti, ihmiset ympärillä on nastaa.

Yöllä heräsin kamalaan oloon ja päänsärkyyn ja melkein taas vannoin, ettei enää tunkkaisia oluthumalia. Miksei baarissa voisi saada pöytään pulloa kuohuviiniä, joka aiheuttaisi kepeän sosiaalihumalan, josta ei krapulaa?

Tänään olen ollut pää täynnä räkää, jei, flunssa, all we ever needed. Jouduin sanomaan ei Shutter Islandille, koska tenttiin luku. Vitutti. Kotiin tullessa oli kylmä ja ahdistus. Jouduin ostamaan soul foodia, kanaa, riisiä ja herneitä, lapsuuden lempiruokaa ja katsomaan viihdettä sohvalta kissa selkänojalla. Back up again. Tuulta vasten, hii-op, ensi viikolla tentit, lukua, laskuja, urheilua ja elämää.

Kicking and screaming

Asunto kaipaa imurointia, lakanat vaihtoa, vuokra maksamista ynnä muuta ynnä muuta. Koska kulutin vuodet 2005-2007 sumussa, joudun maksamaan hintaa takaisin itselleni, Kelalle, kaikelle. Mutta perkele, en luovuta.

Ensi viikolla on kaksi-kolme tenttiä, riippuen vähän suhtautumistavasta, hahaa. Kaikkiin aion mennä, olkoonkin että ehkä itken niissä kaikissa. Koska en pääse tenttejä läpi ilman kirottua sitruunahappokiertoa, joka ihanassa ihmisessä ansaitsee paljon huomiota, opettelen sen väkisin.



Glykolyysin pyruvaatti muuttuu mitokondriossa asetyylikoentsyymi-A:ksi, joka reagoi oksaloasetaatin kanssa muodostaen sitraattia, joka siinä sitten kiertelee mitä kiertelee ja elektroninsiirtäjäentsyymien NAD+:n ja FAD:n avulla tuottaa aina välillä muunmuassa ATP:ta. Onhan tuossa läsnä myös sukkinaatti, fumaraatti, malaatti ynnä muita mukavia juttuja. Voiko jumalauta olla mitään hauskempaa? Olkaa kiltit ja huomioikaa sarkasmi.

Töissä eilen menin kysymään, josko saan tulla töihin huomennakin, vaikka noin kolme tuntia sitten olin hymyillen huokaissut, että "mulla on huomenna vapaapäivä". Mutta kun uni ei joka ilta tule silmään miettiessä rahaa, Kela hengittää niskaan eikä pitkään aikaan ole ollut varaa ostaa tomaatteja, koska minulle vain suomalaisia, epäekologisia talvitomskuja.

Eilen fysiikan aamuluennolla nukahdin. Ei se mitään, koska mietin myös, että jos olen näin väsynyt, jos näin hilkulla seota kaikkien vaatimusten alla, onko tämä oikeasti sitä mitä haluan? Ja se on. On oltava, koska en kuollakseni keksi mitään, mitä tekisin mieluummin. Epäonnistuminen ei vaan voi olla vaihtoehto, on taisteltava näiden kuukausien läpi, nukkua ehtii.. joululomalla.

Eilen hinnoitellessani töissä naurettavan kokoisia paketteja, Green Day vinkui korvanappiin, jotta "Does the pain weigh out the pride?" ja mie vastasin, että ei vielä. Vielä en nöyrry pyytämään rahaa vanhemmilta ja vielä en nöyrry myöntämään, etteikö minusta olisi tähän.