Turn your world around!

Haluun ulkomaille! Berliiniin, New Yorkiin, Kööpenhaminaan! Haluun puulattian! Puhtaat lakanat, kapeamman vyötärön, enemmän hameita, kevään ja punaiset kynnet! VAPUN! Haluun tanssimaan! Haluun käyttää enemmän korkokenkiä, miksei lumi jo sula!

Perjantaiyön angstin jälkeen oon siinä uuahh, iiiaahh -fiiliksessä, jotta kaikki on mahdollista, halataan hei maailman kanssa, pussaillaan suojatiellä ja juodaan pannullinen liian vahvaa kahvia! Tänä iltana Poika tekee mulle liharuokaa (jea, manly man, eilen se osti ison lapion!) ja mie aion laittaa itseni tytön näköiseksi ja lakata kynnet. Bean&Crumpet oli eilen treffeillä ja sen innoittamana aion minäkin tuua elämään suloista romantiikkaa. Meidät tuntien ilta päättyy kasaan tiskejä ja pariin tyhjään punkkupulloon. Mutta onko parempaa!?

Maybe the diamonds are not for everyone.

(Joo ei, Sunrise Avenue on aika paskaa. Sori.)

Mikä siinä on, että taas päätään nostaa levoton Outi, se joka kaipaa draamaa, nopeutta, vaarallisia tilanteita ja suuria traagisia tunteita. Onko se sitoutumiskammoa yhteenmuuton edessä, tulevaisuudenpelkoa, tylsistymistä vai mitä.

Tänään terapiassa puhuttiin siitä, miksi lähes kirjaimellisesti nukun onneni ohi. Onko kodin ulkopuolinen maailma vaarallinen, eikö minulla (muka! vieläkään?!) ole tarpeeksi haasteita, olenko vain perinteinen vastuunpakoilija alisuoriutuja, onko tämä passiivisuutta, jolla sankarillisesti ratkaisen ongelmani: ongelmat ratkeaa kun niitä ei kohtaa? Yeah right. Omia heikkouksiaan on tuskallista miettiä, terapeutti oli tosi innoissaan.

Elämä on hyvää, Rammstein parempaa.

Uujea. Tämä päivä. Aurinko paisto, ikkunan lumikasa humahti alas, parkkipaikka on vihdoin (!) lanattu, sain pullakahvit. Miinuksina sain parkkisakon (oma moka, oma moka, mutta jumalauta!), asumisasia aiheuttaa päänvaivaa ja huomisen Suomi-USA tulee samaan aikaan, kun mie oon Tavastialla katsomassa Cult of Lunaa ja poika jatkaa Ulveriin Nosturiin. En siis saa urheiluhenkistä perjantai-iltaa oluella, mutta oisko joku taiteellinen lauantai-ilta punkulla?

Rammsteinhan oli jotain muuta. Kuten New Yorkista ja muista ihkuista asioista, on mahtavista keikoistakin vaikea kertoa jälkikäteen. Melkein en lähteny tonne, koska buu, ärsyttävä Pussy -biisi, typerää hypetystä, blah blah. Mutta Poika osti lipun kuitenkin ja siellä mie sit istuin ylhäällä takakaarteessa ja sitte tulta, katosta roikkuvia nukkeja lasersilmineen, hottis Richard täydellisine skitansoittoasentoineen, Pojan käsi hiplaamassa miun niskaa, Engel, tulisade Flaken päälle, lisää tulta, lämpöä ja hyvä meininki. Rammstein on semmonen, josta tykkään enemmän koko ajan, ennen ei sytyttäny ollenkaan niin paljon, mutta sitten kun selvitti ja ymmärsi paremmin sanat ja varsinkin kun näki meiningin, on tunnelma ollu ihan eri. Niinkuin parhaat bändit aina, Rammstein puhuu miulle. Sanoillaan, jotka on välillä ihan out of this world väkivallan, sadomasokismin ynnä muun eläimellisen kanssa, bändi saa aikaan mielenkiintoisia reaktioita ja tuntemuksia sekä saa miettimään ja analysoimaan itseä.

Voi luoja, musiikki on mahtavaa!

Äsken olin kans siskon uudessa asunnossa raapimassa tapettia pois äitin, toisen siskon ja siskon miehen kanssa. Kulosaari näytti juuri siltä kuin olin kuvitellut, mutta remonttihommat on upeita! Fyysinen työ, jossa tulokset näkee heti, on vaan parasta ja saa minut elementtiini, jossa olen tyyni, tehokas ja heitän läppää, mikä auttaa muita pysymään rennompina. Jei minä \o/

Nyt keitän iltasumpit. Huomenna on perjantai ja elämä tuntuis olevan ihan jees hallinnassa.

Pikaisesti, moi!

Tsing tsing, kahvia ja pullaa, illalla Rammstein. <3

Tänään heräsin seiskalta, ruotsipeli olikin tylsä pettymys, nukuin vähän lisää, laskeskelin, tiskailin ja nyt venyn siistin asunnon sohvalla kahvimukin kanssa. Ihan hyvää elämää taas hetki. Jutellaan keikasta senare.

I don't wanna save my soul now, I just wanna lose control.

Ois sit lauantai. Jos oisin sellainen sosiaalinen, millaisesta välillä angsteissani haaveilen, oisin kutsunu kaikki drinkeille, skumpalle, chillaan ja kuunteleen Sharon Jonesii. Sen sijaan tiskailen himassa, saatan kohta bygää Cosmon, koska ostin Mixtecin karpalomehua, jota kerran töissä hajosi laatikollinen. Vitutti.

Pojan piti tulla yöks, mutta nyt on kamunsa kanssa "vielä yksillä", mikä on ihan jees, mutta myönnän mie että vähän oon kateellinen. Ois kivaa mennä baariin, vaikka alkoholia ei oo tehny mieli aikapäiviin. Flunssaa pukkaa, huomenna ois perheen kahvikestitys (leivon pullaa, yeah!) eikä oo just yhtään rahaa. Kela perii kolikkojaan takasin, ykskin tuoppi liikaa voi ehkä kaataa talouden, typerää elämää. Bläh.

Mut ihan jees menoo on ollu muuten. Tänään käytiin bongaamassa ihkun kamuni kanssa Ikeasta sille sohvapöytä ja vähän siellä kuljeksiessani haaveilin minun ja Pojan yhteisasunnosta, joka ehkä jossain vaiheessa kevättä (shhh, salaisuus vielä). 15-vuotias punkkari-Outi ois kirkunu kauhusta, että 25-vuotias Outi kävelee H&M:ltä ostetuissa sukissaan Ikeassa, jonne yksityisautoili ja haaveilee yhteisasumisesta jonkun pojan kanssa.

ps. Kuunnelkaahan ihmisen Devinin Projectin Addicted -älpymii, hyvää kamaa.

"Ootte niin söpöi!"

Okei okei. Mulla tänään synttärit. Jee! Mutta kuitenkin, maailman paras ihmispoika tuli työmatkallaan yllätyksenä tänne tuoden pitkänpitkän, tummanpunaisen ruusun ja sortimentin konvehteja. Olin hädin tuskin päässyt vielä sängystä ylös (no, siirtynyt sohvalle peiton alle, syönyt juhla-aamiaisena jälkiuunipaloja, kahvia ja jugurttimyslimansikkabanaanimössöä ja halaillut maailman parhaan kissapojan kanssa) kun se tulee avaimillaan sisään ja minä menen lötköksi.

Sen jälkeen olen saanut tiskattua, imuroitua, käytyä kaupassa ja vähän jopa luettua. Kohta lähden töihin ja ekan kerran tällä viikolla aion olla siellä koko päivän iloinen. Hyvä meininki, people, hyvä meininki.

Nyt kun sais vielä viikonlopun juhlakondikseen ja alkavan flunssan laantumaan.

Tämmöstä.

Alkuvuosi on ollu hankala. Olo on ollut huono, sairas, itkuinen ja välillä maailman paras. Käyn fysiikan luennoilla, lasken kemiaa, yritän kaikkeni ymmärtääkseni soluhengityksen sitruunahappokiertoa vaikken edes tiedä tarvitaanko sitä mihinkään nyt. Haluan vain tietää kaiken, olla paras.

Toisaalta kanssa tiskaan, muistan syödä, kahvipaketit kuluu turhan nopeasti, yritän suunnitella synttärikahveja, lasken kuinka paljon rahaa on jäljellä, kuinka paljon tulossa, imuroin ja makaan sohvalla katsomassa Greyn Anatomiaa, joka saa minut itkemään, haluamaan lääketiedettä (tiedän! ei realistista, ylitunteellista, crap) ja elämää ihmisenä. Elämä tapahtuu koko ajan, mutta ei ihan vielä synestesiaa. Minä en liiku samaan tahtiin kuin elämäni, en ihan vielä, mutta yritän koko ajan enemmän.

Oy vey, I'm back.

On kyse järjestyksen ja kaaoksen tasapainosta, rituaaleista, rohkeudesta, neuvokkuudesta ja jaksamisesta.

On turhaa vinkua, että 15 tuntia viikossa typerässä hallissa hitaiden, rumien, tyhmien ihmisten kanssa tappaa minut, koska en voi lopettaakaan sitä. Se antoi minulle New Yorkin, mahdollisuuden yrittää haave numero kakkosta, kirjahyllyn täyteen kirjoja ja jokaisen kauden suosikki-tvsarjoja.

Tiedän, että olen kauhuissani, että pommiin nukkumiseni, sohvalla makaamiseni, onnettomat iltani ovat seurausta siitä, että pelkään tuottavani pettymyksen itselleni ja kaikille muille. Ja kamalin pettymys itselleni olisi jos tekisin kaikkeni enkä silti onnistuisi. Silloin on helpointa ja typerintä olla tekemättä kaikkeaan.

Mutta minä teen sen mihin kykenen. Jos tänään tuntuu pahalta, luotan siihen, että huomenna enää ei. Luen ja lasken joka päivä, mutta en edes yritä saavuttaa seitsemän tunnin kirjastomaratoneja. Yritän muistaa tiskata säännöllisesti, pitää hallinnassa laskut ja pyykkäyksen. Aion käydä kuntosalilla ensimmäisen kerran itsenäisesti viimeistään ensi viikolla ja jatkaa pyrkimistä siihen, että jonkun päivän aikana en myöhästy kertaakaan enkä kerro ainuttakaan valkoista valhetta. Mukaan lukien vastauksen "ei mitään" kysymykseen "mitä kuuluu?".

Joskus viime viikolla kävin taas lähiöpubissa kahden työkaverini kanssa ja tunsin olevani way outside. Minua ei nähdä, koska en näytä itseäni. Se oli vähän niinkuin night of revelations. Tiedän millainen haluan olla, millainen en. Tykkään itsestäni eikä minun tarvitse saada kaikkia tykkäämään minusta, koska tärkeät ihmiset näkee minut jo.

Ulottuvillani on kaikki mitä tänä keväänä tarvitaan. Tarvitaan vain rohkeutta ja sisua pitää pää ja pelko kurissa.