Alkuvuosi on ollu hankala. Olo on ollut huono, sairas, itkuinen ja välillä maailman paras. Käyn fysiikan luennoilla, lasken kemiaa, yritän kaikkeni ymmärtääkseni soluhengityksen sitruunahappokiertoa vaikken edes tiedä tarvitaanko sitä mihinkään nyt. Haluan vain tietää kaiken, olla paras.
Toisaalta kanssa tiskaan, muistan syödä, kahvipaketit kuluu turhan nopeasti, yritän suunnitella synttärikahveja, lasken kuinka paljon rahaa on jäljellä, kuinka paljon tulossa, imuroin ja makaan sohvalla katsomassa Greyn Anatomiaa, joka saa minut itkemään, haluamaan lääketiedettä (tiedän! ei realistista, ylitunteellista, crap) ja elämää ihmisenä. Elämä tapahtuu koko ajan, mutta ei ihan vielä synestesiaa. Minä en liiku samaan tahtiin kuin elämäni, en ihan vielä, mutta yritän koko ajan enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti