Unipää

Oishan mulla asiaa, viikonloppu alkoi kemian tentin uusinnasta, jatkui pikakahvin ja Pojan kautta junalla vanhempien luo, sieltä edelleen Tampereelle Eepon luo, saunaan, synkkään metsään, katastrofileffaan, takaisin kotiin, uudestaan saunaan ja sitten tähän. Olen hipsinyt ja hiipinyt hiljaa kun äiti ja sisko on nukkunut jo kaksi ja puoli tuntia. Koko viikonlopun on vaivannut väsymys, ilmeisesti stressinpurkautumisesta taas, pieni levottomuus, vaiheittainen angstaaminen ja päänsärky.

Kerron varmaan lisää, mutta en nyt, koska aion nukkua. Rakastan kaikkea nukkumisessa, tehäänks lista, katotaan monta keksin?

1. Se kun tyyny on just oikein, patja minulle muotoutunut ja peitto vilpoisa, mutta lämmin samaan aikaan.
2. Kun joka paikkaan sattuu väsymyksestä ja pääsee sänkyyn ja saa vaan huokaisten nukahtaa.
3. Se kun päivän ja illan kivut, säryt ja osa suruista katoaa nukkumalla.
4. Se kun yöllä herää, käy juomassa, vessassa, katsomassa parvekkeelta kun auto palaa parkkipaikalla, ja saa sitten palata vielä lämpöiseen, pehmeäksi nukuttuun sänkyyn.
5. Se kun oon selkä siihen päin ja Poika ottaa kainaloon ja jokainen muoto menee oikein ja tulee lämmin muttei kuuma.
6. Kun tajuaa, että aamulla ei tarvitse herätä ennen aurinkoa.
7. Kun on juuri nukahtamassa ja säpsähtää, rennoksi, hereille, mitä lie, mutta sen jälkeen zuuuuum, pehmeästi uneen.
8. Puhtaat lakanat!!
9. Kun herää noin kello puoli kahdeksan sunnuntaiaamuna (puhtaissa lakanoissa, puhtaassa asunnossa), kissa katsoo sillai, että "ei hei herätä vielä", ulkona kuuluu sadetta, voi kääntää tyynystä viileän puolen ja jatkaa hyviä unia.
10. Hyvät, jännittävät, kauniit, sulokkaat, ihmeelliset, erikoiset unet.

Saisko kymmenen tällä erää riittää ja ilmaista tarpeeksi kuolematonta rakkauttani tätä usein aliarvioitua, unohdettua, vähän paheksuttuakin taiteenmuotoa ja aamu-unisuutta ja uaa uaa, ihanaa unta kohtaan. Haluisin uuden sänkyn. Semmosen hyvän. Mut ihan ko ois rahaa. Alan nukkuun just. Palaillaan.

The fragile kingdom fall.

Okei, okei, okei. Plabebo oli pettymys, näen jättefriikkejä unia, sähköposteihini ei vastata, aikaa on, mutta käytän sen väärin ja stressistä palautumiseni ei toimi. Let us begin.

Placebo viime sunnuntaina 15.11. jäähallilla. Olin ihan, että uaaaa. Vihasin bändiä viime kesäkuuhun asti, kunnes tapahtui jotain ping ja olin ihan in looove. Viime viikolla ohitti last.fm:ssä Stam1nan, mikä on jo melko saavutus. Uusi levy on ollut hienoinen pettymys, mutta olin silti ihan psyched, että näkisin livenä. Sitten istuin siellä ja mitäs mitäs. Se ei oikein alkanut tuntua miltään. Pojat osaa soittaa ja esiintyä muutenkin, näyttävät hyviltä ja so on, mutta se oli niin tylsää. Uutta levyä soitettiin hienoisesti liikaa, tai ei hienoisesti. Uudet biisit vaikuttaa vähän laskelmoiduilta, turhan yksinkertaisilta. Haukotutti. Vanhat biisit, kuten Every Me Every You, soitettiin vähän hätiköiden, Hesarin sanoin turhan rutinoituneesti. En tiiä, olisi sen pitänyt tuntua syvemmällä kuin nyt.

Viime öinä olen nähnyt tosi hämäriä unia, jotka tuntuu jatkuvan ikuisuuden ja niitä katsoessaan on kuin katsoisi leffaa, tosin niissä on itse messissä. Molempina öinä unissa on esiintynyt Project Runwayn kuutoskauden Logan tosi pahisrooleissa. (Logan on tosi söde hopeisissa pillifarkuissa, tennareissa, pitkässä tukassa ja mustassa löysässä pipossa, mutta sen suunnittelemat vaatteet on vähän so so.) Toissayönä näin outoa unta, jossa joku satanistiryhmittymä (johon Logan kuului!!) tappoi ihmisiä mitä ihmeellisimmillä tavoilla jossain oudossa kartanossa. Oli outoa pelotteluja, kamalia ääniä, Saul Williams soittamassa pianoa, joku ihmeellinen hyönteinen mun makuuhuoneessa, raajojen irrottelua ja kaikkea coolia. Pelotti aika vitusti, ikäänkuin suoraan sanottuna. Sit heräsin ja olin ihan että okei, okei, puuh, ei ollut totta, okei.

Viime yönä unessa oli ensin joku kanoottiseikkailu koko helvetin maailman tai ainakin Suomen ympäri. Yhdessä vaiheessa pysähdyttiin vetämään kännit, toisessa pitämään puheita serkkuni häissä. Sitten tein ohjauslappuja häkkeihin (työhommia) siellä hääpaikalla ja taas lähdettiin kanotisoimaan (no ei oo sana, mutta kamoon, kuunnelkaa näitä unia!). Yhdessä vaiheessa oli bussi jumissa sillan alla, Logan luovutti kanoottikisan ja tuli kai vähän hulluks. Sitten oli jotkut päheet illalliskutsut ikään kuin 1800-luvun hengessä, hengailtiin Pojan funkkiskämpässä Helsingin keskustassa (sen äiti oli sisustanut, ihan okei), Pojan jääkaapissa oli paljon samppanjaa, mätiä omenia ja karviaisia. Sit Logan tappoi Pojan pikkusiskon (jota sillä ei luojan kiitos ole oikeassa elämässä) ja Poika yritti ampua sen avoautosta. Sit mie heräsin ja olin ihan, että no voi jumalauta.

En ole jaksanut tulkita, ehkä tilitän huomenna terapeutille.

Jea jea, ei täs muuta. Perjantaina kemian uusinta, olen ihan paniikissa. Tajuan periaatteessa kaikki asiat, mutta laskeminen on paskaa. Haluan läpi! Biologian eka välitentti viime perjantaina oli pettymys sinänsä, että sain luettua periaatteessa yli odotusteni, osasin diffuusion, osmoosin ja solun hienorakenteen ja sitten on jotain idioottimaisia sitruunahappokiertosanaselityksiä. Aaaa! Tentin jälkeen olen ollut tyhjäpää palautuja, jota vaan väsyttää. En pysty keskittymään kunnolla kemiaan. Hengittelen vaan syvään, kai tämä menee.

Olen lähettänyt kysymyksiä yhdelle opettajalle, lääkärille ja K-kaupalle, eikä kukaan voi kunnioittaa minua vastaamalla näihin elintärkeisiin kysymyksiin. Lisäks haluisin tietää kuinka täpäräsi minut hylätään stipendinsaajista, missä minun marraskuun Glamour viipyy ja lopettaako Kela opintotukeni helmikuun alussa vaiko eikö. Epätietoisuus on naurettavaa.

Mmmmhh. Käyttäytymistieteellisen oppimiskeskuksen hiljainen lukusali toimii vieläkin, mutta en saa sovitettua elämääni niin, ettei työ tuntuisi ainoastaan sotkevan aikatauluja. Enää kaksi viikkoa ja syksy on suoritettu, oli se sitten hyvin tai katastrofaalisesti, ja voin keskittyä tekemään aikataulun. Haluaisin jo laskea fysiikkaa, se helpottaa kemiaakin. Olen huomattavasti enemmän innoissani kuin viime vuonna, mikä voi vain olla plussaa, mutta varmaan myös luo enemmän paineita.

Viikonloppuna lähden hengaileen Eepon kans Tampereelle sen postimerkkisaunaan, toivottavasti ehdin korjaamaan Elisan kanssa eilisen feidauksen, saan tasapainoon lukemisen ja Pojan kanssa hengailun, saan johonkin väliin pungettua kans siskojen kanssa lounastamista ja niin edespäin. Niin joo, syöminen ja normaalimäärissä nukkuminen. Joo joo, kaikki tämä järjestyy kunhan en ajautuisi hyperventilaatiopanikointiin ja muistaisin hengitellä tasaisesti. Ja halata kissaa. Tsing tsing, luen nyt vähän. Kahvikin jäähtyi.

Fuck ice but praise the rollercoaster of my moods.

Älkää nyt tajutko väärin, talvi on tavallaan kauheen jees, mutta yhyyy-yy, herätä nyt aamulla pimeässä, jättää pehmoinen sänky ja lämpöinen poika ja lähteä tarpomaan koroilla johonkin jäälumisohjoon, ottaa vastaan naurettava jäätävä typerä vastatuuli, tiedättekö sillai että kaula-aukossa on just joku pieni kohta, josta tulee sisään. Aina tämän unohtaa, että talvi on tällasta puolittaista talvea, ihmeellistä jäistä hölmöyttä. Ja jotkut vielä kehtaa pelleillä lämpöaaltojen toivomisesta, muutaman vuoden päästä on varmaan vieläkin paskempaa. Ja kun bussissa on niin kuuma, että melkein nukahtaa! Ja tulee hiki. Sitten astut ulos ja tulee kylmä.

Mutta ou mai. Biotieteiden perusteet: biokemia, perinnöllisyystiede, mikrobiologia. Harvoin täällä silmät valuu kiinni niinkuin kemian perusteissa. Solut on ihan käsittämätöntä kamaa. Nytkin mulle luennoi villagepeopleviiksinen ruskeatakkinen mies käsiään huitoen solujen perusrakenteesta, i'm in luuuuuuv.

Eilen vänkäsin itselleni vapaapäivän töistä, siivosin työpöydän ja järkkäsin paperit ja kirjat. Lukeminen ei enää käy vasemmalla kädellä, toivottavasti ehdin tehdä korjausliikkeen niin, että viikon päästä pääsen välitentistä läpi, enkä taas vaivu synkkyyteen ja epätoivoon.

Tänään pääsen lounaalle Pojan kanssa, elättelen toivoa menestyksekkäästä lukemisesta ja illalla pääsen kotiin, missä kissaherra Paavo, Muodin huipulle ja *fingers grossed* uusin Glamour postilaatikossa.