Uu mama.

Vapaapäivä. Jollainen viimeksi viime viikon keskiviikkona. Töissä alkoi olla aika rage päällä (missä mun Walking Deadit viipyy?! Miksei asioista voida kertoa paremmin?! Miksi ihmiset on ihmisiä!!), mutta silti minulta kysyttiin, että "mite voi olla Outi et sulla ei ikinä nouse höyryä korvista?", johon vastasin jotain tyyliin "oon niin cool ettei musta huomaa, kuinka kiehun 23 tuntia vuorokaudesta.".

Vapaapäiviä kun on nyt näin harvassa, niin luonnollisesti sille kasataan kohtuuttomia odotuksia. Mutta pääasia nyt kuitenkin on, etten makaa koko päivää sohvalla, vaan suoritan oikein kevätsiivouksen jääkaapin pesuineen, käyn kirjastossa, haen postista vaatepaketin, joka on nysväillyt siellä kohta maksimiajan, enkä edes muista mitä olen saamassa. Sit illalla saan ehkä ottaa lasin viiniä. Jos muistan hakea Alkosta uuden käyttöpullon.

Eilen olin ihan superihanien tytsyjen Ullan ja Miljan kanssa syömässä kympin burgerin, juomassa kallista ja pahaa talon punkkua ja paljon parempaa nelos-Karhua. Vaikutan noiden seurassa aina varmaan siltä, että oon yhdestä siemauksesta ihan pätkässä, mutta ne on vaan niin hauskoja, etten pysy housuissani. Kuvainnollisesti. On ihmeellistä, miten ihmisiä tapaa ja millaisia jää tapaamatta, kun vain tekee päätöksen tänään kääntyä oikean sijaan vasemmalle.


Hemingwayn ilmeestä, onko luettavissa, että hyvä nuori nainen, lähde merille toteuttamaan unelmaasi ja päästä irti tuopista, vai puhuuko tässä huono itsetuntoni?

Hei! Aion kylvää tänään ohraa. Kevättunnelmaa, you know. Kissa syö ne kuitenkin. Voisinpa viljellä yrttejä jossain ilman, että kisulaisherra söisi kaiken heti ja olisi vielä sillai et hyi pahaa.

Take some time, learn to breathe.

Kauhee kiire, pitää ehtiä kirjastoon ennen töitä, mut silti moi!

Meininki on hyvää sikäli, että kevät ja kissa peiton sisällä tekemässään pesässä. Muuten oma meininki ottaa päähän, oon vieny viime aikoina alisuoriutumisen uudelle tasolle ja alkaa pikkuhiljaa vituttaa. Jostain kumman syystä aloin joskus kuukausi sitten lukea Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjaa, koska daa, kaikki mitä huumeista on kirjoitettu, 14-vuotias Outi sisälläni lukee kaiken, koska itse ei kokeilisi mistään hinnasta. Sixxin kirjoitustyyli lumosi, liekö karisma vai mikä, mutta joku sai lukemaan myös This is Gonna Hurt -valokuvakirjaa ja kuuntelemaan Sixx:A.M.:n levyjä. Sikäli mielenkiintoista, että vaikka ärsyttää (kyllä, olen lukenut jo sata kertaa, kuinka kuolit 80-luvulla, kyllä, olet hyvin erikoinen, näet kaiken eri tavalla kuin me tavalliset kuolevaiset, bändisi on maailman mahtavin), myös inspiroi. Vihdoin joku, jonka kohdalla uskoo lauseen if he can, I can. Joten katellaan, tiiän etten laihdu kesäkuuhun mennessä kymmentä kiloa, kirjoita kirjaa, aloita opiskelua tai muutu kaikin puolin paremmaksi versioksi itsestäni, mut saisko tosta kaikesta ees promillen.

Oliks hyvä rant, ku jotain teki mieli saada ulos, kun on ollut hereillä neljä tuntii, mut ei oo puhunu kellekään. Lähen töihin, moikka!

May the odds be forever in your favor.

Käytiin kattoon Nälkäpeli. Sen jälkeen join 12 cl Vltavan punkkua, johtuuko siitä vai mistä että kotimatkan ja edelleen olo on valheellisen itsetuntoa puhkuva.

Oon lukenut Nälkäpelin ekan osan viime kesänä ja varmaankin oli hyvä, että etäisyyttä oli, koska tykkäsin leffasta, eikä eroavaisuudet tai puutteet verrattuna kirjaan häirinneet ollenkaan. Tunnelma oli sama, mitä voisi kuvitella oikeassa (!) tilanteessa olevan ja so on. Dig I did.

Miun lempparityökaveri ja yks lemppari-ihminen Ulla lähtenee töistä toiseen paikkaan samassa konsernissa ja oon siitä vähän haikea. Toisen puolesta iloinen totta kai, mutta haikea kanssa, koska kelle muulle kiipeen kolmanteen kerrokseen valittamaan kun ahdistaa tai kenen muun kanssa jaan härskin ison kahvin?

Ei täs muuta. On taas vähän semmonen olo, että tekis mieli huutaa ja potkia, että teen mitä haluan, luen mitä haluan, tykkään mistä haluan ja te muut, tehkää samoin ja pitäkää suunne kiinni!

Jos yks lasi vielä.

Sitä vaan vielä, että jos jotain kaipaan menneistä vuosista nii mun ja poitsun sivupersoonia Ozia ja Bazia, väkivaltakahvia ja satunnaisia päiväkännejä. Melkein kirjoitin et kans luentosaleja, mut wooot, kovia tuoleja ja huonoja selkänojia, no en!

ps. Kissa heräs ku en osaa mennä nukkuun. Kattoo mua sillai, et dude!

People seem to get nostalgic about a lot of things they weren't so crazy about the first time around.

Luin blogitekstejä vuosilta 2008 ja 2009. Ajalta, jolloin en lukenut enää kirjoja, olin keskellä kaikkea sitä mielenterveydellistä byrokratiaa, ratikkamatkoja terapiaan. Ajalta, jolloin tällainen parisuhde, jossa nyt olen, tuntui omalla kohdalla huonolta vitsiltä. Mutta minä se olen silti, sama nainen, ja silloin vihasin elämääni enemmän kuin nyt.

Elämänhallintaa en ehkä saa koskaan (minusta ei ikinä tuu tyttöä, joka voi kangaskengissä säästyä märiltä sukilta, joka ei ikinä löytäis keittiöstään homeista appelsiinia ja joka vois ilman minkäänlaista ironiaa kuvata itseään päivän asussa eteisen ruman valon alla) ja liekö noin, että melankolia säilyy luonteeni pohjavireenä vielä kauan? Mutta silti se kuuluisa kasvu ihmisenä on käsinkosketeltavaa. Vaikka tuntuu, että pysyn paikoillani, jollen jopa liiku taaksepäin.

Olin töihin liittyen persoonallisuustestissä, jossa selvisi, että vaikka olen innovatiivinen, rakastan myös rutiineja. Vihaan sääntöjä ja turhaudun byrokratiaan, mutta tunnollisesti siedän niitä ja noudatan ohjeita (Punkkari-Outi sanois pfffft!), oon tosi kilpailuhenkinen, äärimmäisen kunnianhimoinen ja empaattisin ja psykologisin (häh?) henkilö, jota rekrytoija on vähään aikaan nähny. Näinpä. On mahtavaa nähdä ihmisten pään sisään, tunnistaa motivaatiotekijät ja heikot kohdat, jotta voin voittaa ne ja päästä pätemään! Jeah!

Mun pitäis olla nukkumassa, koska aamulla väsyttää kuitenkin. Mutta onneks illalla Nälkäpeli! Ja perjantai! Semminkin että töitä joka päivä hamaan tulevaisuuteen.

Vi ses, tää on mun ilmasta terapiaa ny. Vähän aikaa kestää, et päästään syvään päähän, mut just wait and see!

Blah blah.

Just look at yourself, do you like what you see?
Look at yourself, is this how it should be? (Sixx:A.M: Tomorrow)

Angst angst. Mitä tehdä elämällä. Ja sitten se muistutus siitä, että kaikki löytää aina paikkansa jostain. Ei jokaisen tarvitse olla 27-vuotiaana valmis, onko kukaan.

Minulla ois kaikki edellytykset nyt olla niin onnellinen. Poitsun mielestä elämästä on turha stressata (niinku ei ite stressais) koska siinä vaan tehdään asioita joista tykkää, joskus kans asioita joista ei tykkää, jotta voi tehdä asioita joista tykkää, joskus pidetään sylissä maailman parasta kissaa. Tämä on eka vuosi kahteenkymmeneen vuoteen, kun en ole opiskelija. Kun en ole tehnyt mitään sen eteen, että joskus saisin tutkinnon tai akateemisen työpaikan. Kun aloitin välivuosien pidon ja gradun lykkäämisen, olin äärimmäisen tietoinen, että mitä kauemmin olen opintojen ääreltä poissa, sen vaikeampaa niiden pariin on palata. Mutta voisiko olla niin, että etäisyys ja aika myös antavat selvyyttä siihen, mitä haluan? En tarkoita, että kaikki mitä elämältä haluaisin olisi kirjojen lukua sohvalla, vaan sitä, että jos gradun tekeminen suomen kielestä tuntuu lähinnä vastenmieliseltä, eikö sitä olisi hullua alkaa tekemään väkisin?

Välillä on ikävä terapiaa. Mutta mitäpä siitä, kun ei sekään kolmen vuoden aikana saanut päästäni pois näitä paineita menestyä, suoriutua ja olla paras. Huomenna nään äitin ja vaikka kuinka ihanaa, niin hermostuttaa. Miks miks miks oon aina sama, vaikka koko ajan muka kuitenkin parempi?!

edit. 23.33. Tarttisin ehkä hiuksenhienon salonkihumalan.

Same old, same old

Moi, täällä taas, koska miksi luoda uutta blogia uusia ajatuksia varten? No ei mikskään. Ihku Ulla haluu alottaa bloggailun ja sanoin, jotta joo ja muistin, että hauskaahan tämä välillä onkin. Varsinkin jos ahdistaa.

Mua ei nyt pahasti. Muuten kuin, että töissä ei henkilökemiat ihan toimi (mulla toimii ihmeellisesti kaikkien kanssa, how can that be?! minä, vanha misantrooppi, tulen toimeen kaikkien kanssa) ja minä en löydä aktiivisuuttani enää lainkaan. Nukun, käyn töissä, juon kahvia, makaan sohvalla. En jaksa. Johtuuko se siitä, ettei ole haasteita, että niitä on liikaa, että elämä on vääränlaista vai oikealla lailla väsyttävää? Vieläkään en tiiä.

Opiskelusta en jaksa puhua, koska olen ajatellut sitä monta kuukautta. En jaksa sitäkään enää.

Oon innoissani jostain myös: kirjoista, sarjiksista, tulevista leffoista, musiikista, 80-luvusta, skumpasta, keväästä, rockenrollista. You know.


Niinku.. hot much?