Kauhee kiire, pitää ehtiä kirjastoon ennen töitä, mut silti moi!
Meininki on hyvää sikäli, että kevät ja kissa peiton sisällä tekemässään pesässä. Muuten oma meininki ottaa päähän, oon vieny viime aikoina alisuoriutumisen uudelle tasolle ja alkaa pikkuhiljaa vituttaa. Jostain kumman syystä aloin joskus kuukausi sitten lukea Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjaa, koska daa, kaikki mitä huumeista on kirjoitettu, 14-vuotias Outi sisälläni lukee kaiken, koska itse ei kokeilisi mistään hinnasta. Sixxin kirjoitustyyli lumosi, liekö karisma vai mikä, mutta joku sai lukemaan myös This is Gonna Hurt -valokuvakirjaa ja kuuntelemaan Sixx:A.M.:n levyjä. Sikäli mielenkiintoista, että vaikka ärsyttää (kyllä, olen lukenut jo sata kertaa, kuinka kuolit 80-luvulla, kyllä, olet hyvin erikoinen, näet kaiken eri tavalla kuin me tavalliset kuolevaiset, bändisi on maailman mahtavin), myös inspiroi. Vihdoin joku, jonka kohdalla uskoo lauseen if he can, I can. Joten katellaan, tiiän etten laihdu kesäkuuhun mennessä kymmentä kiloa, kirjoita kirjaa, aloita opiskelua tai muutu kaikin puolin paremmaksi versioksi itsestäni, mut saisko tosta kaikesta ees promillen.
Oliks hyvä rant, ku jotain teki mieli saada ulos, kun on ollut hereillä neljä tuntii, mut ei oo puhunu kellekään. Lähen töihin, moikka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti