The fragile kingdom fall.

Okei, okei, okei. Plabebo oli pettymys, näen jättefriikkejä unia, sähköposteihini ei vastata, aikaa on, mutta käytän sen väärin ja stressistä palautumiseni ei toimi. Let us begin.

Placebo viime sunnuntaina 15.11. jäähallilla. Olin ihan, että uaaaa. Vihasin bändiä viime kesäkuuhun asti, kunnes tapahtui jotain ping ja olin ihan in looove. Viime viikolla ohitti last.fm:ssä Stam1nan, mikä on jo melko saavutus. Uusi levy on ollut hienoinen pettymys, mutta olin silti ihan psyched, että näkisin livenä. Sitten istuin siellä ja mitäs mitäs. Se ei oikein alkanut tuntua miltään. Pojat osaa soittaa ja esiintyä muutenkin, näyttävät hyviltä ja so on, mutta se oli niin tylsää. Uutta levyä soitettiin hienoisesti liikaa, tai ei hienoisesti. Uudet biisit vaikuttaa vähän laskelmoiduilta, turhan yksinkertaisilta. Haukotutti. Vanhat biisit, kuten Every Me Every You, soitettiin vähän hätiköiden, Hesarin sanoin turhan rutinoituneesti. En tiiä, olisi sen pitänyt tuntua syvemmällä kuin nyt.

Viime öinä olen nähnyt tosi hämäriä unia, jotka tuntuu jatkuvan ikuisuuden ja niitä katsoessaan on kuin katsoisi leffaa, tosin niissä on itse messissä. Molempina öinä unissa on esiintynyt Project Runwayn kuutoskauden Logan tosi pahisrooleissa. (Logan on tosi söde hopeisissa pillifarkuissa, tennareissa, pitkässä tukassa ja mustassa löysässä pipossa, mutta sen suunnittelemat vaatteet on vähän so so.) Toissayönä näin outoa unta, jossa joku satanistiryhmittymä (johon Logan kuului!!) tappoi ihmisiä mitä ihmeellisimmillä tavoilla jossain oudossa kartanossa. Oli outoa pelotteluja, kamalia ääniä, Saul Williams soittamassa pianoa, joku ihmeellinen hyönteinen mun makuuhuoneessa, raajojen irrottelua ja kaikkea coolia. Pelotti aika vitusti, ikäänkuin suoraan sanottuna. Sit heräsin ja olin ihan että okei, okei, puuh, ei ollut totta, okei.

Viime yönä unessa oli ensin joku kanoottiseikkailu koko helvetin maailman tai ainakin Suomen ympäri. Yhdessä vaiheessa pysähdyttiin vetämään kännit, toisessa pitämään puheita serkkuni häissä. Sitten tein ohjauslappuja häkkeihin (työhommia) siellä hääpaikalla ja taas lähdettiin kanotisoimaan (no ei oo sana, mutta kamoon, kuunnelkaa näitä unia!). Yhdessä vaiheessa oli bussi jumissa sillan alla, Logan luovutti kanoottikisan ja tuli kai vähän hulluks. Sitten oli jotkut päheet illalliskutsut ikään kuin 1800-luvun hengessä, hengailtiin Pojan funkkiskämpässä Helsingin keskustassa (sen äiti oli sisustanut, ihan okei), Pojan jääkaapissa oli paljon samppanjaa, mätiä omenia ja karviaisia. Sit Logan tappoi Pojan pikkusiskon (jota sillä ei luojan kiitos ole oikeassa elämässä) ja Poika yritti ampua sen avoautosta. Sit mie heräsin ja olin ihan, että no voi jumalauta.

En ole jaksanut tulkita, ehkä tilitän huomenna terapeutille.

Jea jea, ei täs muuta. Perjantaina kemian uusinta, olen ihan paniikissa. Tajuan periaatteessa kaikki asiat, mutta laskeminen on paskaa. Haluan läpi! Biologian eka välitentti viime perjantaina oli pettymys sinänsä, että sain luettua periaatteessa yli odotusteni, osasin diffuusion, osmoosin ja solun hienorakenteen ja sitten on jotain idioottimaisia sitruunahappokiertosanaselityksiä. Aaaa! Tentin jälkeen olen ollut tyhjäpää palautuja, jota vaan väsyttää. En pysty keskittymään kunnolla kemiaan. Hengittelen vaan syvään, kai tämä menee.

Olen lähettänyt kysymyksiä yhdelle opettajalle, lääkärille ja K-kaupalle, eikä kukaan voi kunnioittaa minua vastaamalla näihin elintärkeisiin kysymyksiin. Lisäks haluisin tietää kuinka täpäräsi minut hylätään stipendinsaajista, missä minun marraskuun Glamour viipyy ja lopettaako Kela opintotukeni helmikuun alussa vaiko eikö. Epätietoisuus on naurettavaa.

Mmmmhh. Käyttäytymistieteellisen oppimiskeskuksen hiljainen lukusali toimii vieläkin, mutta en saa sovitettua elämääni niin, ettei työ tuntuisi ainoastaan sotkevan aikatauluja. Enää kaksi viikkoa ja syksy on suoritettu, oli se sitten hyvin tai katastrofaalisesti, ja voin keskittyä tekemään aikataulun. Haluaisin jo laskea fysiikkaa, se helpottaa kemiaakin. Olen huomattavasti enemmän innoissani kuin viime vuonna, mikä voi vain olla plussaa, mutta varmaan myös luo enemmän paineita.

Viikonloppuna lähden hengaileen Eepon kans Tampereelle sen postimerkkisaunaan, toivottavasti ehdin korjaamaan Elisan kanssa eilisen feidauksen, saan tasapainoon lukemisen ja Pojan kanssa hengailun, saan johonkin väliin pungettua kans siskojen kanssa lounastamista ja niin edespäin. Niin joo, syöminen ja normaalimäärissä nukkuminen. Joo joo, kaikki tämä järjestyy kunhan en ajautuisi hyperventilaatiopanikointiin ja muistaisin hengitellä tasaisesti. Ja halata kissaa. Tsing tsing, luen nyt vähän. Kahvikin jäähtyi.