Plääh.
-tänään takas töihin. Ihan ku ois poissa ollutkaan. Puhuin itelleni koko viikon täyteen töitä silmissäni euron kuvat ja mielessäni velkojen poismaksu, Paavokissan lääkärimaksut ja NYC2010-rahasto. Taloudellisissa vaikeuksissa on aina vituttanut eniten se, että pitää luopua itsenäisyydestään, pyytää apua, olla riippuvainen muista. Haluun maksaa kaikki valintani, koko elämäni itse rahoilla joiden eteen olen tehnyt työtä, josta en edes tykkää, mutta joka antaa minun olla vapaa ja velkaa vain itelleni.
-tietäisinpä taas, ketkä kaikki kirjotuksiani lukee. tiedän osan, epäilen monia, ymmärrän, että tänne on helppo löytää ja minut pelottavan helppo tunnistaa. Puhun paljon henkilökohtasia juttuja, joista en ääneen sano mitään kenellekään. Eikä siinä mitään, mutta siinä vaiheessa, kun joku, jolle en ole ikinä kunnolla puhunut henkilökohtaisesti, puhuu asioistani muille, tulee olo kuin se joku olisi lukenut minun salaista päiväkirjaa. Sanois joku joskus suoraan mulle, jos joku mietityttää. Mistä mä tiedän, mitä puhun teille henkilökohtasesti, jos ootte kaiken jo lukenu täältä, god damnit, täytyyks mun tehdä salasanallinen mysteryjournal :D
-aina ennen kun tein jotain pahaa, uskoin että siitä saa jonkun rangaistuksen. Sitten kun teki paljon pahaa yhdellä rysäyksellä, syntyi tavallaan jatkuva syyllisyys, joka on varmaan vieläkin minussa läsnä. Mutta sanokaas joku, kuinka kauan virheistä pitää maksaa, mistä tietää, että se on nyt loppu ja kenen tehtävä on antaa anteeksi? Aina välillä tulee jaksoja, jolloin näkee unia, luulee näkevänsä ihmisiä, sanat muistuttaa asioista viiden vuoden takaa ja minä luulin, että menneisyys oli jo käsitelty.
-kaikki on aika hyvin, lomarahat tulee ylihuomenna, elämä on hallinnassa, viikonloppuna käyn pesemässä matot, mutta silti tämä typerä alakuloisuus, oisko se vaan töihinpaluu, väsymys, joku. Tekis mieli tehdä syksyn lukujärjestyksiä (ei, te jotka vielä ette tiedä, en päässyt sisään) ja aloittaa harrastuksia. Olla enemmän ihminen, hallita elämää ja puhua tärkeitä asioita.
2 kommenttia:
Hei, kun kerran mietit niin ilmoittaudun, luen, olen lukenut jo pitkään (blogilistalla törmäsin)... Tuntuu vaan siltä että lukisi jonkun salaisuuksia ja pelkää että huolestut jos joku ihan ventovieras seuraa näin tarkkaan... Ei, en tunne sinua, ollenkaan, ajattelet vaan usein samanlaisia kuin minä, jotenkin samaistun ja siksi luen. Tunnistan samoja ajatuksia ja se auttaa omien selvittämisessä myös. Oot ihanan analyyttinen, itsereflektiivinen. Toivottavasti jaksat uskaltaa jatkaa kirjoittamista... :)
Moi moi, kiitos ilmoittautumisesta ja hauska "tutustua" :D Oon ihan tietoinen siitä, että juttuja lukee muutama ventovieraskin eikä se haittaa ollenkaan. Hyvähän se on, jos omat höpöttelyt auttaa muitakin selvittelemään päätään, jos siltä tuntuu, saa kommentointiakin jatkaa :)
Lähetä kommentti