Ihan melkosta. Eilen oli Pojon kaverin läksiäisjuhlat, minä join liikaa viiniä. Oli kyllä ihan hauskaa, ei siinä mitään, vähän oli taas draamaa ja tanssia, otin kolmekin kulausta kammoa Gambinaa.
Lähdettiin pois aika aikaisin ja loppuyö kului jutellessa Pojan sängyssä. Lupasin, että vastaan kaikkiin kysymyksiin, mikä johti siihen, että ensimmäistä kertaa kerroin asioita, joita häpeän, joita en haluu muistella tai joita en tavallisesti edes ajattele. Puhuin jopa seksiin liittyvistä ajatuksista, joista en puhu missään enkä kenellekään, koska aiheuttaa niin paljon päänvaivaa. Kaikista nolointa juttua menneestä en kertonu, mutta melkein oisin voinu. Koska en oo enää se sama kuin silloin, en oo semmonen kun olin teininä aloittaessani hölmöjä juttuja, en se 18-vuotias synkistelijä, enkä 20-vuotias itsetuhoinen, tyhmä tyttö.
On tosi vaikeaa osata hallita sitä informaation määrää, minkä itsestään antaa sellaselle, jonka haluis tietävän melkein kaiken.
Tänään kun bussilla ajelin Helsinkiä kohti vähän krapulaisena, havaitsin kuinka paljon olen kasvanut, muuttunut paremmaksi. Ja aika paljon vain vuoden aikana. Poika, terapia, lääkikseen haku, vanhemmista irtautuminen ja oman elämän eläminen on kaikki saaneet aikaan sen, että kaikkea on paljon helpompi käsitellä. En minä itestäni vieläkään koko aikaa tykkää, mutta vihdoin ja viimein uskallan olla lähellä, tuntea asioita, luottaa muihin, päästää irti ja käyttäytyä hyvin. Tosi siistii.
1 kommentti:
<3
Lähetä kommentti