The Bright Side Of Darkness

Hämärä puoliflunssa muuttui kokonaisvaltaiseksi influenssaksi torstain vastaisena yönä kun kaikesta mahdollisesta lämmöstä huolimatta tärisin kylmästä. Torstaista asti korkeimmillaan 39 asteen kuumetta, väsymystä, päänsärkyä, joka paikan särkyä, pahaa oloa, todellisuudesta poissaoloa, unta, nuhaa, kurkkukipua ja yskää. Välillä tärisen kolmen peiton alla, välillä hikoilen sängyn märäksi. En ole lukenut neljään päivään mitään, välillä se vaivaa, välillä tuntuu helpottavalta. Oli kai se vaan ajan kysymys kun jonkun oli pakko kaataa sänkyyn, pakottaa lepäämään ja lopettamaan yletön levottomuus paikasta toiseen.

Koska yksin kärsiminen olis ollut liian surullista, lähetin kissan maalle terveeseen seuraan ja pakenin Pojan luo viikonlopuksi. On vieläkin vähän vaikeaa ymmärtää, että oikeasti on joku joka välittää juuri oikealla tavalla, antamalla juuri oikeassa suhteessa huomiota ja tilaa. Eilen illalla, täristessäni kuumeessa huomasin jossain vaiheessa itkeväni kipua, kuumetta, aikaa, ihmisiä ja kaikkea, olin vaan niin väsynyt. Ja minua pidettiin kädestä ja suudeltiin otsalle. Enkä minä ole kai koskaan itkenyt kenenkään edessä.

Kipeys ja särky on kamalaa, mutta tuli tästäkin hyviä asioita: Strapping Young Lad:n paita, unta, uutta ja parempaa luottamusta, naurua, aikaa, hyvyyttä, Dr. Horrible ja erilaista elämää. Kissakin tuli takasin ja hetken vihoiteltuaan asettui nukkumaan sängyn jalkopäähän, mitä se ei koskaan tee.

Taidan ottaa seurakseen torkut.