Viimeinen viikko luentoja, perjantaina tentti, tänään lähetin korjatun version väitöskirjasta, jota oikoluin viikon, viime yönäkin kahteen yöllä. Tänään otin nokoset, jotka venyi ja kun heräsin, jokainen lihas oli niin rento etten vain halunnut liikkua ja ajattelin, että luoja mie oon väsynyt. Mutta jaksapa viikko. Mitä sen jälkeen?
Välissä on itsenäisyyspäivän illalliset siskon luona, johon Poika laittaa uuden Jousipaitansa ja hihastimet (näkisitte sen hei, *drooooooooooool*) ja minä mustan kiiltävän ylioppilasmekkoni, johon ilmeisesti stressin laihduttamana mahdun taas. Siitä tulee toivottavasti kivaa. Lisäksi pääsen parturiin, koska siihen on vihdoin rahaa. Phew.
Mutta sitten. Joulukuu, ensi viikolla paljon töitä, koska raha. Jossain vaiheessa on tehtävä lukusuunnitelma ja alettava herätä aikaisin, mentävä kirjastoon ja hyödynnettävä se aika, joka annetaan. Isäni soitti eilen minulle töihin ja sanoi siirtävänsä tililleni rahaa valmennusmateriaaleja varten. En ollut kehdannut kysyä ja suunnittelin sinnitteleväni luottokortin voimin kevään. Sitten mieleni täytti seuraavat ajatukset: minun perhe on paras, sanoo kuka mitä vaan; minun on pakko päästä, en kehtaa hakea kolmatta kertaa enkä halua tuottaa kenellekään, vähiten itselleni, pettymystä; haluan haluan haluan niin kamalan paljon; oon aika hemmoteltu; miten voin ikinä kiittää tarpeeksi?
Sitten kun ajelin töistä kotiin, mietin että ei tämä nyt ihan sellaista elämää ole kuin haluaisin. Stressiä, lukemista, kiirettä, sotkuinen koti, töihin, töistä kotiin, nukkumaan, väsyttää. Haluaisin keskittyä joko töihin tai lukemiseen, mieluiten jälkimmäiseen. Mutta tällainen valitushan on turhaa, itse olen tieni valinnut ja haluan sen kulkea loppuun. Iloa on vain revittävä niistä pienistä hengähdyshetkistä, kavereista, maailman parhaasta kissasta ja maailman parhaasta Pojasta (mustassa puvussa), onnistumisista ja vaikka siitä sunnuntain illallisesta. Kyl se siitä, joskus. Kesäkuussa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti