Minä en kuulu mihinkään, en tähän perheeseen, en mihinkään piiriin tuolla ulkopuolella. Kotoa en pääse edes lähtemään. Tänään piti lähteä puoli viiden junalla iltapäivällä. No kolmelta iski flunssainen olo, heikotus ja typerä olo. Kello oli yhtäkkiä viis. Sitten siivottiin, syötiin, pelattiin tylsää Menolippua (toiseksi viimeinen viidestä, sakki naureskelee sille, että oon huono häviäjä, mutta se aiheuttaa niin paljon mielipahaa, että kohta lopetan kaiken pelaamisen oikeasti), käytiin saunassa ja sitten kerrotaan, että ethän sinä vielä. Mene kun on valoisaa. Ole vielä yö. Aamulla saat seuraa.
Ja toisessa kaupungissa, ei minun kotikaupungissa, Poika pyytää tulemaan sinne koska viimeksi on nähty lauantaiaamuna. Mutta minä en jaksa tätä ikuista reissaamista. Nyt pitäisi kissa jättää tänne, koska uudenvuodenaatto ja pelottavat raketit, mutta milloin tulen hakemaan? En jaksa junailla, vielä vähemmän ajaa autolla. Minä en jaksais uutena vuotena tehdä mitään, istua sohvalla, juoda vähän kuohuviiniä ja chillaa.
Huomenaamulla vihdoin ja viimein Helsinkiin. Kissan kanssa tai ilman. Kaveri saa kertoa ihanat uutisensa ja nään Pojan. Pelkään että joko vain nukun tai itken kun nään sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti