Surettaa. Oon taas flunssassa: kurkku on kipeä, nuha, yskä, päätä särkee, oon heikko olmi. Mahaan sattuu, siellä tuntuu kuin ois tyhjää ja joku kaivais sitä koko ajan lisää. En jaksa puhua enkä paljon hymyillä. Tänään junassa oli joku random vanha nainen ja yhtäkkiä tajuntaan iski niin suuri ikävä mummua, että se lisäsi fyysistä pahoinvointia merkittävästi.
Enkä ole mukana oikein missään. Tietokoneeni on rikki, puhelimeni jumittelee, en halua katsoa televisiota, tosi paljon haluisin hipelöimään kirjoja Akateemiseen, jotta tietäisin missä mennään, mutta kun jouluruuhka. Sohvakin hajoaa. Koko hassu elämä juuri silloin, kun olin hyväksynyt sen riskin, että rahaa ei välttämättä joka kuukausi keväällä ole niin paljon, että voisin ostaa lempikahviani.
Naurettavinta lie, että oikeasti olen ihan iloinen. Tykkään pojasta, ajasta, tavaroista, tuoksuista, joulutortuista, kahvista, kavereista, naurusta ja suunnitelmasta. Mutta miksei mikään niistäkään saa minua pois tästä olosta, vain hetkeksi unohtamaan. Näen jatkuvasti jotain tosi ahdistavaa unta, missä on kesä ja kauhea painostava tunne ja tapahtuu joku suuri virhe, jonka minä voisin estää mutta katson vain vierestä. Viime yönä varsinkin; kerran heräsin ja huomasin että melkein itkin.
Paha olo oli helpompi hyväksyä silloin, kun siihen oli havaittavissa konkreettisia syitä. Nyt kaikki on hyvin enkä silti voi hyvin. Ja se olo estää ajatuksia ja tekoja toteutumasta.
Joulu on just ja oon niin irti ja toimeentulematon perheenjäsenteni kanssa etten koskaan ennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti