Sit oli päivä. Ajatus ei vaan kulje. Näitä mie mietin tänään:
- Typerä lounas, ankeeta kanaa.
- Ihmiset, keskinkertaisuus, elämä. Miksi kaikilla on kassi? Mitä ihmiset ostaa ja kenelle?
- Kas, kynttilä. Pitäiskö hankkia valoja kotiin. Tummat verhot. Tummanharmaat. "Et laita mustia verhoja." sanoi äiti puhelimessa. Haluisin mustat tai violetit killutinkynttilänjalat Tiimarista tai jostain muusta säläkaupasta, mutta kissa ajattelis, että uu jeah, uusi juttu minulle ja kaatais ne ja polttais keittiönpöydän.
- Onpa pirteä terveydenhoitaja ja minä en jaksa, en millään, pitää silmiä auki. Kaamosmasennus, se sanoi. Raudanpuute, käypäs Vegaaniliiton sivuilla. "En oo vegaani.". Otetaan pieni verenkuva, katotaan sitte miten edetään. Pyydä joululahjaksi kirkasvalolamppu tai etelänmatka. Kiitti, moi.
- Ikävä jotain. Ihmisiä, aikoja, päiviä, elämistä. Koko ajan on niin kylmä.
- Ostin kaupasta hämmentäviä tavaroita. Piimää, luomuvihanneksia, mehua (olenko alkanut juoda mehua?!), pakastemustikoita, rusinoita. Ratikassa ärsytti tänään naisen kassissa näkynyt muovirasia, jossa luki, että 250 gr espanjalaisia miniluumutomaatteja. Ihmisiä ei kiinnosta edes ruuan alkuperä, saati muiden tavaroiden.
- Hieno rouva sanoi junassa perkeleen perkele, loistavaa.
- Tiskata vois sillai sen verran useasti, että sitten kun tiskaa, ehtisi tiskata koko vuoren kerralla.
- Kuinka paljon ihmisiltä voi vaatia ja mikä minua niissä ärsyttää? Olen hyvä työssäni, joka ei vaadi kai paljon mitään, miksei muut ole hyviä? Miksi minä välitän jos muutkaan ei?
- Mitä viestejä minä huomaamattani annan, miksen voi vain olla välinpitämätön, välillä ilkeä. Miksi katson ihmisiä silmiin ja välillä hymyilen?
- Olenpahan taas epävarma ja epäluottavainen. Mitkäköhän on ne taikasanat tai -teot, joilla sulaisin.
2 kommenttia:
Moi :)
Jännä lukee näitä siun juttuja.
Tuntuu niin hassulta ettei olla ikinä tavattu. Enkä enää muista mitä sillon kirjoteltiin. Oispa ne kirjotelmat jossain. Millanenhan sitä on ollu. Eniten just kiinnostas et mitä on itte kirjottanu. Ku muistaa suunnilleen et miltä tuntu.
Mut. Oonki muuttunu niin paljon. Siitä. Välillä tulee epätoivo. Samanlainen tuska tulee vaan niinku tumma pilvi hengaamaan miun yläpuolelle. Sillonkaan ei ollu mitään keinoja sitä vastaan. Nytkään ei siinä hetkessä tunnu että on. Mutta on kuitekin. Keinoja jonnekkin suuntaan mennä.
Ja uutta hämmennystä on. On niin ihmeellistä tää elämä. Mitä tää on. Mitä me täällä tehään.
Rakkautta siulle
Hahaa joo, teini-ikä on vähän hämärän peitossa, muistan vaan kuinka angstasin ja tilitin sulle riparista :D On noita keinoja enemmän, enää ei ahdistais niin paljon. Vois hyvin siellä <3
Lähetä kommentti