Ainahan tää tästä, ei täs mitään.
Tiiä sitte, johtuuko alakulostani, mutta mikään määrä unta ei vain ole tarpeeksi nyt. Ihan sama, paljonko kello on, mitä aktiviteetteja olen suunnitellut, kuinka paljon haluaisin laittaa villasukat jalkaan, keittää puoli pannua vahvaa kahvia ja lukea, nykyään valitsen lähes aina vaihtoehdon b) käännän kylkeä, sanon kissalle viel viis minsaa, okei? ja kiedon peittoa enemmän ympärilleni, viileä kohta poskea vasten.
Ja uni, se on sellaista, etten muista mitään. Pehmeää, mutta raskasta, oisko unetonta unta, you know, dreamless sleep. Enkä osaa yhtään asteittaa virkeyteni tasoja, heräsinkö pirteämpänä kuin menit nukkumaan? En minä tiedä. Nousinpahan nyt, koska peitto tuntui liian kuumalta ja tuli nälkä.
Sitte päivät on epätoivoista aikataulujen kiinniottoa ja töissäkäyntiä, ajatuksia siitä, että näinkö heikko mie oon, unelmani kaatuvat siihen, etten yksinkertaisesti jaksa nousta sängystä ylös.
Mut ei ne kaadu. Olen aika luottavainen edelleen, että alkuvaikeuksien jälkeen kohta löydän oman rytmini lukea ja ymmärtää. Pikkuhiljaa pystyn luomaan toimivamman aikataulun. Sellasen, joka antaa anteeksi muutamia mustia päiviä ja myöhään nukkumisia, mutta myös vaatii vastuunottoa ja edistää suunnitelmia.
Nyt hei, kahvia, puoli kuppia voisin ehkä tarjota jollekin muullekin, loput juon ite.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti