Tänä iltana melkein täysi kuu Fennia-talon päällä oli kuin vesivärein maalattu. Noiden hetkien takia käyn nykyään turhan usein kuolaamassa kamerahyllyjen edessä.
Olin organisoidumpi ja osasin aakkosjärjestyksen nopeammin kuin kolme muuta symposium-avustajaa ja kilpailunhaluinen, lapsellinen Outi minussa sai suurta tyydytystä. Tosin tilaisuus sai jälleen kerran miettimään: kun olen tyypilliseen tapaani hiljaa uusien ihmisten seurassa, näkevätkö he minut ulkopuolelta ujona vai ylimielisenä?
Eikä ole ihan täysin kysymys klassisesta mitä muut minusta ajattelee -angstailusta vaan siitä, että kannattaako ensivaikutelmiin luottaa, mitä ihmisen ulkonäkö hänestä kertoo, olenkohan ikinä oikeassa kun kuvittelen aistivani luonteenpiirteitä katsoessani ihmiseen.
Niin. Nyt muistutus minulle: ajattele, mutta älä liikaa, myönnä tosiasiat, älä keksi ongelmia tyhjästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti