Ihmeellistä. Eilen oli sellainen kammottava "history teaches us nothing" -hetki. Jälleen kerran sain muistutuksen, että yleensä on viisainta pysyä kaukana ja etäisenä. Luulenpa, että menetin ihmisen, jota pidin ystävänä ja ihan vain sen takia, etten kuunnellut sitä pientä ääntä päässäni ja että ihan vähän aikaa unohdin olla varuillani.
Onneksi ilta ja tämä päivä vähän korjasivat päivän vaurioita. Vaikka päätä särki ja mielessä oli mitä sattuu, pääsin silti suloiseen tilaan toisen tekemän ruuan, silittelyn, suudelmien ja Strapping Young Lad:n livedvd:n avulla. Illan, osan yötä ja tämän päivän lumimyrskysohvailun ajan olin aika pitkälle chill, parempi minä, levoton mutta levollinen. Unohdin ajatella ja puhua, annoin vain hyvän olon olla. Plus että sain vahvistuksen perjantaiaamun epäilylle: minulla on joku hämmentävä tykkään katsoa kun poika pukee, riisuu tai viikkaa vaatteitaan -fetissi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti