Eilen sain sitten sen todistukseni ja arvon humanististen tieteiden kandidaatti. En oo ihan varma, miltä pitäis tuntua vai pitäiskö miltään. Olihan se hienoa, todistus oli hyvä, dekaanin puhe vähän outo ja asuni ihku. Nyt en aio ehkä noin puoleen vuoteen olla juuri missään tekemisissä alani kanssa tieteellisessä mielessä; ei semantiikkaa, polysemiaa, merkitysverkostoja, sanakirjoja, tyylisuuntauksia eikä kirjalistoja. Ehkä ensi keväänä, jos suunnitelma A ei toimikaan.
Muuten ei oikeastaan mitään. Ajattelen varmaan liikaa joten olen taas jumissa. Tänään kuuntelin luennolla juttua kansalaisuudesta, join järjettömän kokoista kahvia ja kirjoitin kalenteriin sivullisen muistettavia asioita. Olin hermostunut ja päätäni särki. Kun minulta tänään kysyttiin mitä kuuluu, vastasin ettei mikään ole vialla. Eikä ikäänkuin olekaan, mutta joku on silti. Vai onko se tottumuskysymys, että jotain olisi oltava vialla. Tykkään elämästä nyt, mutta.. jotain. Mitä mitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti