I was always returning.

Uaah, se tulee aaltoina. Sekoitus surua, luovuttamista ja pelkoa. Välillä oon minä, tavallinen, iha jees, mutta se voi tulla milloin vaan ja sitten se vähän sattuu, painaa jotenkin alaspäin.

Olin kauhean väsynyt tänään. Miun terapeutti (joo, on mulla sellanen, tekis hyvää monelle muullekin) oli muuttanut ja se huone oli iso ja tapetit jotenkin kultaset. Siellä oli erilainen energia (tai sitten vaan aurinko), mutta puhuin paljon enemmän kuin aikaisemmin. Siitä kuinka lauantaina olin ihan pelkkää mustaa ja kuinka pelkään kamalasti, että ihmiset pitää minua ylimielisenä kusipäänä kun en osaa jutella ja välillä haluan vain katsella.

Oon minä sitäkin miettinyt, mistä minua aina muistutetaan, että olisin vähän armollisempi. Tajuan kai, että se vinkuva kyyneleistä märkä kuolemanväsynyt pelokas eristäytynyt ja pimeä ei ole minä kokonaan. Että on olemassa se toinen kikatteleva kapinallinen ja luova, joka oli olemassa ennen ja vieläkin välillä. Tänään kun kiipesin ylämäkeä päästäkseni kirjastoon lukemaan, tuuli työnsi taaksepäin ja kuulin että mutisin ääneen jumalauta, meen sinne vaikka väkisin, yritä estää. Tiedän senkin, että aina kun annan periksi sille synkälle minulle, surustani osa on surua ja ikävää sitä valoisampaa kohtaan. Tavallaan en löydä tasapainoa, oikeammin en tunnista mikä osa on diagnosoitua olotilaa, mikä perusluonnetta. On aina yhtä huimaa, kun huomaa, että joku näkee ja uskaltaa katsoa molempia puolia. Yleensä on niin, että ne ei pelkää jotka on ennenkin nähneet pimeyttä tai olleet siellä itse, sellaset jotka ei väheksy vaan ymmärtää että se on oikeaa. Tiedätteks, vähän samalla lailla tajusin Sylvia Plathin Jalava-runon (Elm) joskus yläasteella:

I know the bottom, she says. I know it with my great tap root;
It is what you fear.
I do not fear it: I have been there.

Meen nukkuun nyt . Huomenna saatan pestä pyykkiä.


ps. joku, jota en kai edes tunne, lähetti sähköpostia jotta tuntuu että lukisi salaisuuksia. niitä nämä ei ole, pelkkiä ajatuksia, jotka saa pysymään kontrollissa kirjoittamalla ulos. niille, jotka minut tuntee oikeassa elämässä, näistä jutuista saa kysyä kyllä. ikinä en näin avoimesti puhuisi ääneen, tiiättehän te sen jo tähän mennessä, mutta kysyä saa, kyllä kyllä. joo ja kertoa kaikesta.

nii. be the love generation.