Don't you dare ruin this for me.

Tänään on krapula siitä kevyestä salonkihumalasta. En selvinnyt kotiin nukkumaan, mutta se ei haitannut, koska yhdessä nukkuminen on hauskaa, rentouttavaa, kevyttä. Pahoinvoivana, eilisen ihkuissa vaatteissa (minusta tuli hametyttö) kävin Akateemisessa ja ostin Chuck Palahniukin kirjan kannessa olleen puolijumalani Bret Easton Ellisin suosituksen perusteella. Käytin ostoperusteena tosin myös perinteistä "avaa kirja, lue lause, pidätkö siitä?" -tapaa.

"Another thing is no matter how much you think you love somebody, you'll step back when the pool of their blood edges up too close."

Sold.

Junassa joku random mummo aiheutti minulle ajatuksellisen ongelmavyyhdin, jota perheenjäsenet lisäs. Miks aina sellasta? Jos joskus ois kaikki hyvin, minkä takia jostain tulee jotain raskasta tekemään jutuista pimeämpiä. Oonks niitä, jotka ei osaa olla? Eipä tarvis miettiä, sais vaan nukkua jonkun vieressä ja olla hyvin.