Uu-la-laa.
Hauskoja päiviä, mutten oikein osaa kertoa. Oon tosi väsynyt, semionnellinen ja valaistunut, osittain vähän huolestunut.
Alan pikkuhiljaa kypsyä ajatukseen, että ei gradua ensi keväänä. Halusin jo pitkään pitää tauon tänä syksynä, pidänkin sitten ensi keväänä. En keksi sopivaa aihetta, vaikka olen yrittänyt. En ole edelleenkään varma, mitä haluan, onko järkevää esimerkiksi vaihtaa alaa. Enkä halua alkaa stressaamaan jostain, mitä en tunne omakseni. Vähän tietysti huolestuttaa se, luisunko vanhoihin päiviin, saanko tehtyä mitään järkevää.
Tänään tulin ajatelleeksi, että oon tämän vuoden aikana pikkuhiljaa alkanut elää vähän enemmän. Olen hylännyt ainakin kolme niistä huonoista tavoista, jotka aikaisemmin teki elämästä synkkää ja joista ei edes voinut puhua kenellekään. Elämä on paljon vapaampaa, avoimempaa ja kirkkaampaa. Oon huomannut, että asiat joita aiemmin pelkäsin kuollakseni, joista ajattelin, että en pysty enää koskaan, tuntuukin täysin luontevilta sopivan ihmisen kanssa. Enemmän olen huomioinut ajatuksiani, itseäni, sitä miltä mikäkin tuntuu. Huomannut tosin senkin, että vieläkään en ole itseni kanssa kokonaan sinut enkä antanut itselleni anteeksi. Joku ääni huutaa päässä jatkuvasti. Aika paljon pelkään, että pilaan asioita jos kuuntelen sitä.
Aina kun olen yksin, haluan vain puhua. Maata sängyssä, silittää hiuksia, juoda kahvia, puhua. Antaa sanojen vain olla peräkkäin. Sitten kun oikeasti olen jonkun kanssa ja voisin jutella vakavia, en suostukaan pilaamaan hetkeä sanoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti