Tänään iltapäivällä olin sellainen, kuin huonoimmillani olen: masentunut, saamaton, pettynyt, ulkopuolinen ja huono. Pääkipuinen ja itselleen vihainen.
Sitten sain karviaisista ja viinimarjoista tehtyä, loistavaa kuohuviiniä, joka nousi sievästi päähän ja lievitti ahdistusta, vitutusta ja yleistä angstitorstaita. Ongelmia ei ratkaista alkoholilla, mutta lääkitä välillä voi, voihan? Ja ostin muuten korkokengät täydellisellä korolla. Tosi päheet ja tosi kalliit. Nyt voin vain rukoilla, että ne sopivat (tosi päheen) mekkoni kanssa ja voin lakata stressaamasta pinnallisuuksista.
Mutta uuuu! Stam1naaaaa! Nosturi oli lopppuumyyty, täynnä, kuuma ja tunnelmainen. Tulin liian myöhään, en päässyt etenemään, aloin kuulla Viisi laukausta, jäin alakertaan, joka oli pyhitetty kokonaan alaikäisille. Kuulkaa, annoin anteeksi todella paljon. Muistutin itseäni, että myös minä olen ollut ärsyttävä, välillä kovaääninen ja teennäinen 14-vuotias sotkuisine näköestehiuksineni. Keskityin bändiin, joka oli hyvä (melkein kisaa vuoden parhaasta keikasta, koska ei vielä Gojiraa) ja hauska, sain Likaisen parketin, Muurin, Murtumispisteen, Paperinuken. Ja olihan se näinä aikoina ihan nastaa kuulla teinien huutavan yksiäänisesti "Saa tapettavaa!!". Vieressäni seisoi keski-ikäinen Children of Bodom -rannekkeinen, virastotyöntekijän näköinen nainen, joka otti hienoja kuvia hyvistä hetkistä.
Mutta kun teinitytöt tykkää halailla toisiaan ja kiroilla. (Teini)pojat haisee pahalta kun ne hikoilee. Ja sitten huomaat, että minussa on jonkun toisen hikeä. Voiko tosiaan olla, että tuo yläosaton 15-vuotiaalta näyttävä poika nojaa minuun eikä aio liikkua? Keikan loputtua jouduin osaksi tönivää ihmismassaa eikä lavalta narikalle juuri tarvinnut itse kävellä, koska ihmiset, nuo ihanuudet, kiltisti työnsivät.
Ja niin, se haaveammatti: ollapa Stam1nan bändäri.
edit 11:28: Unohdin! Keikalta tarttui mukaani myös tosi rok'n'rol, musta hammasrintamerkki! Iiih <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti