Tänään olin ostelija, semmoinen oi, anteeksi, kolme paperikassiani vievät tilaa jaloiltanne -tyyppi. En pidä sukujuhlista, en jaksa vastailla kysymyksiin, eikä minulla ole koskaan liittolaista, joka hoitaisi reviirini kun itseä ei huvita (lue: seuralaista). Se kuitenkin on siistiä, että saan laittaa päälleni loistavalta tuntuvan, täydellisen pituisen mekon, jossa myyjän mukaan on "todella voimakasta violettia". Mustia, kiiltäviä, pyöreäkärkisiä stilettikorkokenkiä en vielä löytänyt ja tuskin löydänkään. Ostin korvaavat olen elegantti ja itsellinen nainen -kengät, mutta vien ne takaisin. The search continues.
Samalla hankin liput Stam1naan ensi viikolla ja Funeral for a Friendiin marraskuussa. Ensimmäinen auttoi läpi kesän ja oli keväällä livenä loistokas, miksei olisi nytkin. Jälkimmäisen näin viime syksynä, mutten vielä ihan ollut mukana. Senkin löysin kesän aikana uudelleen, toivon, että uusi levy lokakuussa ois enemmän post-hardcoree kuin sitä wääwääalternativea. Toiveeni tuskin toteutuu, kaikki aikuistuu, mutta on se silti ilo nähdä heidät uudestaan.
Vähän myös tänään tuputin omia arvojani ja tuntemuksiani kahviseuralleni ja tajusin vasta vähän myöhemmin, että ihmiset ovat sitä miksi ovat tulleet ja tekevät valintansa niin kuin taitavat, ei ole minun tehtäväni päättää, mikä on oikea tapa elää. Eikä aina ehkä kannata taistella jonkun sellaisen puolesta, jota ehkä ei ole olemassakaan.
Nyt ja kohta alan siivota. Taas, aina vaan. Kunhan kissa herää hetkeksi ja siirtyy vatsani päältä muualle nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti