Minä olen kauan ollut hyvä ymmärtämään ja huono suuttumaan. Tänään sain vähän perspektiiviä ulkopuolelta.
Aina ei olekaan pakko ymmärtää, antaa anteeksi tai unohtaa. Lienee sallittua sanoa, että suututtaa. Voin ymmärtää, miksi ihminen sanoo pahoja asioita tai tekee huonoja päätöksiä, mutta samalla minulla on oikeus loukkaantua huonosta kohtelusta. Minulla ei ole vastuuta siitä, että ihmiset ympärilläni käyttäytyvät huonosti. Minä saan kyllästyä jatkuvaan maton alle lakaisuun ja asioiden pakoiluun. On oltava raja, jonkunlaiset säännöt.
Jos ihminen käyttäytyy selkärangattomasti kieltäen oman vastuunsa, onko kyseessä ihminen jota en tarvitse elämääni vai ihminen joka tarvitsee jonkunasteisessa heikkoudessaan tukea? Miten voi tietää, milloin haittapuolia on enemmän kuin hyviä? Mitä toisilta on lupa odottaa?
Milloin on viisainta kävellä pois?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti