Tiedätteks termin learned helplessness, käsittääkseni ilmiö, jossa ihmisen perusasenne on valheellisesti toivottoman avuton, "tilanne nyt on tämä, en ole siihen tyytyväinen, mutta en voi sitä muuttaakaan." Oon tässä viime aikoina alkanu huomaamaan sitä ympärilläin älykkäissäkin ihmisissä. Ei hyvä. Olen itsekin ollut (oi, enhän enhän ole enää) tuollainen, pahimmillani kammottavan itsesäälinen alisuoriutuja.
Nyt on syksy ja minulla on ollu tässä elämänmuutoksen makua ja aikomusta ja tässä nyt mennään kuitenkin näennäisesti aika samoilla meiningeillä kuin ennenkin. Loppukesästä lähtien kuitenkin (valaistuminen, muistattehan, ja kaikkea) olen tuntenut, että otan enemmän vastuuta asioista, itsestäni ja valinnoistani. Olen aloittanut uusia asioita ikäänkuin huomaamatta, mennyt paikkoihin. Olen uskaltanut myöntää toistaiseksi tosin vain itselleni, että haluan tiettyjä juttuja, voin yrittää niitä, pystyn itse vaikuttamaan lopputulokseen ja minulla on erinomaiset mahdollisuudet onnistua jos siihen suostun ja sitä haluan. Ja vaikken onnistuisi, flow jatkuu silti.
Minä olen se joka päätän minusta, ei menneet asiat, ei pääni sisällä olevat oletukset, ei ympäristö, ei muut ihmiset eikä mikään suuri johdatus tai kohtalo, vain minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti