Oon flunssassa taas. Aamulla olin köh köh, brrr, palelin niistin yskin ja anoin käheällä äänellä kissa-Paavolta armoa. Se katsoi minua sillai, että ryhdistäydy nainen, on meillä muillakin ongelmia, anna lihaa!!. Nousin sit ylös ja menin luennolle, jossa nauroin Tarja Halosen puhetyylille. Tosi kypsää.
Vähän tossa jossain vaiheessa mietin sitä, että montako minuu on. Viime vuodet on menny vähän sumussa, sellasessa kunhan nyt huomisesta selvitään, niin kattellaan sitte. Pitkään leikin jotain toista ja kieltäydyin olemasta Outi. Nyt kun tykkään itsestäni enemmän ja olen mitä helpoiten oon, alkaa mieleen pulpahdella kauheasti ajatuksia, mutta ne ei pysy siellä mielessä. Missä kohtaa epäonnistun kirkkaassa rehellisyydessäni, kun pelkään asioita, joita luulen haluavani?
Pitää miettiä, miksi pelottaa nämä: hiljaisuus, onnistuminen, lähellä oleminen ja puhuminen, kevät, new york.
Koko ajan haluun olla rohkea, ottaa selvää siitä, mikä minulle sopii, mutta sitten kun on mahdollisuus, alan jarrutella, vedän peiton pään päälle, pelkään niin kauheasti, että pilaan kaiken, etten edes yritä. Ja se jos mikä on vastoin kaikkea mihin uskon ja mitä opetan. En ymmärrä minua ja toivon, että pystyn vastustamaan vaistojani.
Ei elämä oikeesti näin vaikeeta oo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti