Muutama vuosi sitten, 2005, 2006?, pääni oli tukossa, halusin ajatella, olin äärettömän kiinnostunut etiikasta ja moraalisista kysymyksistä, joten menin ja valitsin sivuaineekseni käytännöllisen filosofian. Alku olikin hauskaa, antiikin filosofia, klassiset teoriat, etiikka, yhteiskunnalliset ideat. Ja nyt kun haluaisin vaan päästä eteenpäin, olen jumissa logiikassa.
En ole edes varma, monestiko olen yrittänyt, kerran aloitin luentokurssin, tapaamisia oli kuusi tuntia viikossa, luennot, pienryhmätyöskentely (yääh), ei ollut aikaa eikä energiaa. Nyt sitä on vielä vähemmän. Tenttikirjallisuuden, -kirjan, olen lukenut luultavasti neljästi. Se on nopealukuinen, typerän näköinen kirja, jossa piirretyt jänikset ja krokotiilit puhuvat loogisia. Olen tehnyt harjoitustehtävät, kerrannut, tehnyt vielä muutaman "vaativamman" tehtävän. Useita sivuja pystyn nytkin näkemään kuvamuistini ansiosta. Miksei se riitä, vaikka se on paljon enemmän mitä yleensä olen tehnyt tenttien eteen? Tentti on joka kerralla ollut lähes identtinen, täynnä sanoja, joita en kirjasta muista, vaikea, mutta ei kai niin vaikea, etteikö siitä pitäisi selvitä. Tällä kertaa luin vähemmän kuin keväällä, koska kaikki mitä luin, kuulosti niin tutulta, jopa hetkittäin helpolta. Nyt osasin hieman enemmän kuin keväällä, en tarpeeksi.
Paperi näyttää matematiikan kokeelta eikä anna minulle mitään vapauksia. Kysymyksiin on selkeät, varmat vastaukset, en voi käyttää ajatuksiani, tulkita, olla vapaamielinen ja hauska niinkuin olin kirjoittaessani sukupuolirooleista 1950-luvun lastenkirjoissa. Logiikan tentissä ei naurata kertaakaan. En saa ajatuksiani pysymään koossa enkä tehtäviä viimeisteltyä. Tiedän kyllä, että olen laiska opiskelija, olen aina ollut, en jaksa lukea aineistoja moneen kertaan (niinkuin nyt olen joutunut turhaan tekemään), luotan tenteissä älyyni ja siihen, että muistan sen mikä on tärkeää. Ja se on toiminut, muulla tavalla en osaisikaan toimia. Vihaan sitä, että yksi vähäpätöinen opintojakso saa minut tuntemaan itseni tyhmäksi ja pettymykseksi. Olkoonkin opiskeluni ollut hidasta, olen silti ollut hyvä, nyt en ole, enkä osaa suhtautua asiaan mitenkään.
Tiedän, ettei tilanne ole niin vakava, seuraava mahdollisuus olisi jo kolmen viikon päästä, se nyt ei vaikuta mitenkään mihinkään. Mutta oikeasti, tämä on säälittävää. En voi mennä samaan tenttiin kuukauden päästä ja epäonnistua taas. En yksinkertaisesti voi. En halua kertoa isälleni, joka eilen illalla soitti toivottaakseen onnea, että ei vieläkään. En pysty avaamaan sitä sinistä kirjaa enää kertaakaan ja lukemaan itsestäänselviä, loogisia totuuksia, joista en tärkeimmässä tilanteessa ymmärrä mitään. Tavallaan ymmärrän nyt, miksi suhtauduin asiaan niin haluttomasti, juuri tämä uusi epäonnistuminen oli ajatus, jota en antanut itseni ajatella kunnolla, mutta jota pelkäsin järjettömästi.
Jotain posiitivista, ymmärrän taas fyysiset tuntemukseni: tämä palelu ja vaimea kipu pään vasemmalla puolella kertoo pettymyksestä itseeni ja jostain epämääräisestä toistumisen pelosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti